Lähes 700 sivua monitasoista ja kiehtovaa luettavaa.
Palkitun Jaana Aallon tekstejä pitkältä ajalta,
nyt kaikki arvokas ja jännittävä jumbomaisesti tarjolla.
Hupaisaa, liikuttavaa, vakavaa, pohtimisen arvoista
kaikenikäisille ja jokaiselle.
Rajoja repivä essee,
viisi tunteikasta novellia,
kaksi satasivuista runoelmaa
elämän ja kuoleman koukeroista.
148 runoa, 175 sanoitusta (joitakin levytetty,
mm. Ami Aspelund, Matti Heinivaho, Juhani Markola
Kaija Pohjola, Jorma Uotinen)
maailman ja sydämen rytmeistä ja risteyshetkistä.
Rakkauslauluja, joululauluja... huumoria,
tyttö löytää pojan... erosta, kaipuusta...
Tarinoita vaikka ja mistä ja paljosta siltä
väliltä sekä muualtakin.
Jokaiselle hävyttömän hauskaa,kaleidoskooppimaisen totista
ja nautiskeltavaa naposteltavaa olemassaolon varrelta.
Rajan harha - essee rajoja etsiville ja niitä murskaaville
Novellit:
Pappi perkelepappi joutuu sissijoukon sieppaamaksi
Rakas Eevanuoruuden rakkauden päätös
Reilu peli kettu pelastaa ja parantaa jäniksen
Sarinjaparantaja-isän ja taiteilija-tyttären tarinaTyttö ja kissa tyttö ja kissa odottavat esikoisiaan
Rajavartija -runoelma (kuoleman turvaaja)
Kuoleman ja henkimaailman välisellä
rajavyöhykkeellä käydään jatkuvaa
taistelua ruumiistaan irtautuvista sieluista.
Ilman oikeudenmukaisten rajavartijoiden
suojelua ja turvaa moni kuollut saattaisi
päätyä jatkamaan oloaanoman tahtonsa
menettäneenä sielun kuorena.
Tarina etenee eeposmaisesti taisteluun
mustan aukon herruudesta,pahan
jonkinasteiseen tuhoamiseen,
ainakin hetkeksi.
Kirja on itsenäinen
runoelma, runot liittyvät toisiinsa,
mutta voi niitä toki lukea yksitellenkin.
Mitä elämän jälkeen?
Jatkuuko olemassaolo, onko mitään,
minkälaiset lait siellä vallitsevat?
Minkälainen moraali?
Luuraako siellä jumala jossain?
Missä muodossa paha on?
Näitä asioita jokainen joskus pohtii ja on
hiljainen suuren tuntemattoman edessä.
Tämä kirja on eräs
näkemys sielua raastavista
ja kuljettavista voimista.
Kuolema on vain siirtyminen samanlaisena
samantapaiseen olotilaan -
ikuinen hyvän ja pahan välinen kilvoittelu
ja taistelu jatkuu,
vastuu hyvinvoinnistaan
on jokaisella itsellään.
Ja kaiken takana rakkaus ja viha, myötätunto ja kosto.
Paha on paha
ja hyvä
on hyvä.
Nyt ja aina,
muutoksia tapahtuu vain harvoin ja ainakin
hyvään suuntaan hyvin hitaasti.
Entä sinä? -
Oletko heikko vai pystytkö valitsemaan
'
jokainen on minä' -pohjalta?
Ketkä odottavat sinua elämäsi rajalla?
Oikeudenmukaisuus vai kosto - vai ovatko ne sama asia?
Ketkä ovat sinua vastassa? - Tai mikä sinua odottaa?
Kauhu ja tuska? Vai rauha ja rakkaus?
Ehkä sinäkin tarvitset rajavartijaa -
oman kuolemasi turvaajaa,
sillä matka jatkuu.
Uskallatko lukea ajatuksella?
Ja ajatella?
Paha on paha kuoleman jälkeenkin,
hyvä on hyvä.
Ilman oikeudenmukaisten
rajavartijoiden suojelua ja
turvaa moni kuollut saattaisi
päätyä jatkamaan oloaanoman tahtonsa
menettäneenä sielun kuorena.
Minä-kertoja
ja Camy ovat 'hyviä',
Meda, Anon ja Deca pahalla puolella;
Deca on petturi, hyvää
haluavien joukosta pois kulkeutunut.
Mjukit
ovat pahoja, 'väärän' tien kulkijoita, itsekkäitä sieluja;
krompit heidän totaalisia uhreja, voimattomia,
valinnoissaan heikkoja,
jotka mjukit imevät aivan tyhjiin.Pelastetut
tai hylätyt krompittuhotaan
ydinräjähdyksessä. Jälleen osaksi uutta ilmentymää, elämän kiertokulkuun.
Mjukien on saalistettava kuolevia tai rajan taakse
jo siirtyneitä sieluja, muuten he itse kuihtuvat ja
haihtuvat lopullisesti; heikoista elävistä he saavat
itselleen hetkeksi elinvoimaa ja hupia, kun eivät ole
pystyneet luopumaan maallisuudestaan.
Tarina etenee eeposmaisesti taisteluun
mustan aukon herruudesta,
pahan jonkin asteiseen tuhoamiseen,
ainakin hetkeksi.
Rakas
poikani, kuoleman lapsi -runoelma
Ajatuksia ja asenteita ravisteleva runoelma
isän mietteistä, miten pojasta kasvatetaan
mies
raadolliseen ja surkeaan maailmaan.
Eksistentialistisen
pessimismin objektiivisenindividualismin ironian skeptisen kyynisyyden
optimistisen paradoksaalinen teos elämästä
ja kuolemasta, kasvusta ja luopumisesta.
Ajatustottumuksia
ravisteleva kirja, syvällisiä mietteitä
elämästä ja kuolemasta.
Jumalanpilkkaa?
Naista halventava?
Elämää halveksuva?
Kuolema on varjosi
takana, aina, mutta kumpi
teistä nauraa viimeiseksi?
Kuolemalla on vain yksi kysymys,
jonka hän saattaa esittää:
"Miksi tyydyit mihin et tyytynyt?"
Mutta silloin kaikki on liian myöhäistä.
Kaikki.
Uskallatko elää? Uskallatko kuolla?
Uskallatko nauraa kuolemalle?
Ja elää.
Kuoleman ja luopumisen oppikirja, elämän oppikirja.
Oppikirja joka auttaa polttamaan kaikki oppikirjat
ja avaamaan oman sielunsa.
Jotta siihen voisi
elämä kirjoittaa.
Mitä
voit tietää?
Mistä voit olla täysin varma?
Mikä on se
totuudeksi sanottu pimeä metsä
jolla kukin tarkoittaa eri asioita?
Niin - mitä
tarkoitat totuudella?
Yhtä kuningastotuutta vai voidaanko sanoa totuuksia olevan
ja ilmenevän silmistä ja auktoriteettien
voimakkuudesta johtuen ja niiden kutovan sinulle
rätin jota on turvallista puristella?
Sen jo tiedämme kuinka pieni
pallomme on
usvapallomeressä ja kuinka se vain kutistuu
rakennellessamme pitempiä kaukoputkia.
Mistä tulen,
mitä etsin, minne päädyn? -
Iäiset kysymykset, ja kun tieto loppuu,
kun ymmärryksemme janoaa
kuitenkin lisää vedämme verhon
auki uskomusten ja arvailujen suistoon.
Totuus on mitä ajattelet, mitä pidät totena ja
tekee kipeää kiskoa hedelmätön kelo juurineen
jos huomaa sen olevan vain vahingoksi
mutta jos sen kalpeassa varjossa on kuitenkin
ollut lohduttava suoja tuulilta.
Pystytkö tuohon?
Voitko olla milloinkaan varma ratkaisuistasi?
Itse kuitenkin päätät kuinka paljon totuuksissasi on muiden
mielipiteitä, kuinka paljon siellä on sokeaa matkimista -
päätät vaikket aina päätäkään.
Entä jos mitään ei jääkään jäljelle rohkeiden ravistelujen ja
epäilyjen jälkeen? Muuta kuin kylmyys?
Tai tyyneys ja onnellisuus ja vapaus.
Olisiko totuus olotila, mielenlaatu joka
selkeyttää ja rauhoittaa?
Tuleeko paras rauhanmies sodan käyneestä,
jonka katsoo surumielisesti mutta silti iloisesti ja
ymmärtäen?
Missä on se pohjoisnapa jossa ei ole aikaa ja
missä on vain yksi ilmansuunta joka on ei-valhe?
Jos etsit jotain sen yleensä löydät ja siinä onkin sen vaara.
Mutta jos vainetsitniin
saatat havaita ja alkaa nähdä.
Alussa se on tuskallisempaa kuin valmiin
ladun etsiminen,
sillä sieltä puuttuu vanhan
ja totutun turvallisuus ja massojen mielihyvä.
Ehkä tämän
avulla kestät helpommin kylmät tuulet
kiipeillessäsi vuorille, sillä se matka on yksinäinen ja
päättymätön ja alussa näet vain sen minkä jätät taaksesi
ja olet surumielinen kun mentävä on kuitenkin.
Huipulla on lämmintä, ja kun tulet alas
olet siellä silti
ilman ylemmyydentunnetta ja
katseessasi
on surumielistä ymmärrystä ja myötätuntoa ja
rakkautta.
Jos tämä voisi olla edes kompassi tai lämmin tuulenhenkäys
niin hyvä sillä en voi sanoa että tämä olisi
totuus, se ainoa ja
ehdoton, kuin en voi
sanoa kasvavaa puutakaan
sillaksi tai suojaksi;
tämä on vain mitä olen kulkiessani nähnyt, sillä totuuden
havaitsemisen edellytyksenä
on matka ihmiseen ja sen
ensimmäinen vaihe on kuolema ja vasta sitten tulee
elämä.
