R E I L U P E L I
Jo pitemmän aikaa oli kettu kohdannut vain epäonnea
metsästyksessä. Se ei niinkään ollut huolissaan
itsestään, mutta pesäkololla odottavat kaksi nälkäistä ja
kärsimätöntä suuta saivat sen tekemään pitkiäkin vaelluksia,
jotka liian usein osoittautuivat turhiksi.
Riistaa oli vähän, sen kettu oli jo lumen takaisista
ajoista lähtien huomannut. Haikeana sen ajatukset
kuljeksivat menneissä lihavissa vuosissa ja onnistuneissa
laukoissa, huolettomissa ajoissa jolloin se oli ollut ketterä ja
voimakas ja nuori. Nyt se joutui liiankin usein
tyytymään ihmisten jätteisiin ja joskus jopa, asia mikä
sitä suunnattomasti hävetti, autojen alle jääneisiin
kissoihin. Se oli tottunut ottamaan saaliinsa takaa-ajon ja
kamppailun jälkeen; metsästys rituaalina oli sille yhtä
tärkeää kuin ravinto pennuille, mutta nyt hyvät ajat olivat
menneet kuin nuoruuden metsä tulipalon mukana. Se tiesi
olevansa jo vanha ja hidas, ja vanhan ja raihnaisen oli
tyytyminen linnun muniin ja raatoihin, kompostien ja kaa-
topaikkojen anteihin sekä joensuiston kitkerien villiminkkien
hätyyttelyyn, ja tuo sai sen itsekunnioituksen ja ylpeyden
kovalle koetukselle.
Viime aikoina vain harvoin se oli tuonut pesälle jäniksen
tai metson. Se oli jopa huolissaan pentujensa koulutuksesta.
Usein sen mielessä oli haave muutosta vuorten toiselle
puolelle, jossa olisi paremmat metsät, mutta pennut olivat
vielä liian pieniä pitkälle taipaleelle.
Kulkiessaan lepikkoalueen läpi se haistoi jäniksen jäljet.
Ne kuuluivat sille suurelle urosjänikselle, jota se usein
oli ajanut takaa ja jonka se yhtä monta kertaa oli kadottanut.
Laiskasti, kuin virtaan kaatunut kelo, se lähti seuraamaan
jälkiä; poissa oli menneitten aikojen varovaisuus ja into -
jonnekin polun varteen oli jäänyt varmuus joka
notkisti lihakset ja herkisti aistit. Se muisti nähneensä
joella pari minkkiä, joista tiesi saavansa saaliin, jos
jänis jälleen pääsisi livahtamaan. Tuokin oli sille aivan
uutta: aikaisemmin se ei koskaan ollut joutunut asettamaan
vaihtoehtoja, kyse oli ollut vain kuinka nopeasti.
Jänis oli edennyt verkkaisesti ja pysähdellen, ja pian
kettu sai sen näkyviin. Lähtiessään varovasti hiipimään
tuulenvireen alle jänis silti vaistosi sen, jätti ruokailupuuhat
kesken ja kirmaisi pakoon. Se loikki ripeästi ja kaarrellen,
mutta vilkaistessaan taakseen huomasi ketun seuraavan
kuin suuren linnun varjon.
Kettu näki välimatkan pysyvän muuttumattomana, mutta tunsi
silti rinnassaan innostuksen häivän, kuin muiston menneistä,
jolloin nuori veri oli viettiä ja kylläisyyttä; tämä, tämä
oli todellista elämää, ja tässä vain parempi voittaisi.
Jänis häipyi kumpareen taakse ja sen päälle saavuttuaan
kettu kuuli läheisen, suon laidalla kasvavan nuoren koivu-
metsän jo kahisevan. Kettu tunsi verensä viilenevän, kuin
luonnonsulka sittenkin vain olisi pyyhkäissyt sen viiksiä,
käynyt vain hetken härnäämässä, muistuttamassa
nuoruudesta, jonne se ei voinut enää hypätä.
Sitten kuului voimakas kilahdus ja jäniksen tuskainen
parahdus.
Kettu pysähtyi, ja se muisti mistä oli kysymys. Se alkoi
varovasti lähestyä valitusta.
Kettu oli nähnyt piisaminraudat, mutta ei ollut
laukaissut niitä jottei olisi hälyttänyt ihmisiä metsälle.
Jänis oli jäänyt kiinni oikeasta takakäpälästään, ja sen
riuhtoilu voimistui ketun lähestyessä.
Jäniksen pelokas ja epätoivoinen katse seurasi kettua sen
kiertäessään pyydystä. Hetken kettu oli kahden vaiheilla ja
oli jo antaa vallan turhamaisuudelleen, mutta sitten ylpeys
ja itsetietoisuus voitti ja se sanoi:
- Älä pelkää, vanha kaveri. Minä vapautan sinut.
Me emme anna ihmisten puuttua asioihimme.
Kolme talvea sitten yksi pennuistani jäi joella
tällaiseen, osaan kyllä avata tämän.
Jänis seurasi epäuskoisena, kuinka kettu avasi raudat ja
kuinka sitten kuonollaan sysäisi sen irti tulisesta puris-
tuksesta. Se odotti puraisua; se oli liian heikko
puolustautumaan ja kykenemätön pakoon, ja kipu
käpälässä oli raastava.
- Se täytyy hoitaa terveeksi, kettu sanoi. - Minä
vien sinut pesälle, läheltä saan yrttejä, joilla
hoidan jalkasi terveeksi. Kuunkierron perästä
olet jälleen kunnossa. Sen ajan voit viettää
vieraanamme. Emme me ketut ole niin pahoja
kuin luullaan.
Varovasti se otti jäniksen niskasta otteen ja kiiruhti
pesäkololleen. Metsän kumpareissa se jousti päällään varoen
siten tuottamasta jänikselle tarpeetonta kipua.
Pennut olivat kuulleet emänsä tulevan ja kiiruhtivat
hypellen vastaan. Nähdessään jäniksen ne syöksyivät
innokkaina tavoittelemaan sitä. Emän vihainen murjaisu sai ne
jähmettymään paikoilleen. Ne katsoivat ihmetellen toisiaan
ja emoaan sekä silmiään räpyttelevää saalista.
- Tähän ette koske, kettu sanoi laskettuaan jäniksen
maahan ja lähestyessään pentuja.
- Se on loukkaantunut ja me hoidamme sen
terveeksi. Teillä on nälkä, mutta jos teistä
kumpikaan kajoaa uuteen ystäväämme niin saatte
molemmat sellaisen läksytyksen, että muistatte
sen koko elämänne. Ja vuorten takaisesta
metsästä ette silloin tule tietämään mitään.
Pennut perääntyivät pää painuksissa ja asettuivat loikoi-
lupaikalleen. Ne tiesivät emän sana olevan laki vaikka
vatsa kapinoikin.
Jänis oli vieläkin ihmeissään, mutta ymmärsi jotenkin
olevansa turvassa. Se katseli kettuja päätään käännellen;
mitään tällaista se ei ollut aikaisemmin kokenut, ja
kivusta uupuneena se viimein uskalsi ummistaa silmänsä.
Emä lähetti toisen pennun noutamaan yrttikasveja sekä
ruokaa jänikselle ja jätti toisen vartioon lähtiessään
saalistamaan. Palatessaan se näki pentujensa huuhkien
kiertävän nukkuvaa jänistä; se äännähti hyväntahtoisesti ja an-
toi niille pyydystämänsä minkinraadon.
Kettu nuoli jäniksen haavan puhtaaksi ja tarkastellessaan
käpälää huomasi rautojen tuottaneen vain lihasvamman, josta
ei jäisi pysyvää haittaa. Se laittoi haavan päälle yrttejä
ja kietoi käpälän suopursun sisään; tuon se oli oppinut
omalta emältään ja tiesi sen auttaneen ennenkin.
Herättyään seuraavana päivänä jänis katseli hetken
ympärilleen ennen kuin lopullisesti tajusi missä oli ja mitä
oli tapahtunut. Se huomasi käpälänsä olevan sidoksissa ja
ihmeekseen ei tuntenut minkäänlaista kipua.
Poikaset loikoilivat kauempana, mutta lähellä oleva emä
nousi heti ja tuli luokse. Jänis ymmärsi, että jos se olisi
haluttu tappaa niin olisi jo tehty, mutta silti ketun
lähestyminen sai sen varovaiseksi.
- Mikä on vointisi? kettu kysyi ja tarkasteli käärettä.
- Se on vaihdettava uuteen auringon laskiessa, mutta
paranet kyllä.
- Kiitos, voin hyvin. En vain tiedä miten kiittäisin enkä
ymmärrä lainkaan miksi teit tämän minulle.
- Älä pohdi turhia. Minä en pidä ihmisistä ja
uskoisin sinunkin ajattelevan samalla tavalla.
Ihminen on meille yhteinen vihollinen, ja jos se
vahingoittaa meitä niin silloin me olemme yhtä.
Tuossa on sinulle oksia, syö jotta vahvistut.
Täällä sinä olet turvassa. Kun kuu on pyöreä voit
alkaa varovasti liikkua. Sitten aikanaan
näemme, kuinka pitkään koko tervehtyminen
kestää.
Totuttelun jälkeen pennut alkoivat leikkiä jäniksen kanssa
ja pitää sille seuraa. Vähitellen se tunsi olonsa
rauhalliseksi ja turvatuksi.
- Sinä olet jo kauankin kulkenut tässä metsässä, se
sanoi, kun oli aloittanut liikkumisen. - Muistan sinut jo monen
lumen takaa.
Ne vilkaisivat toisiinsa merkitsevästi, sitten kettu sanoi:
- Kyllä, mutta ajattelin parin kuun kierron perästä
pentujeni kanssa vaeltaa tuonne vuorten taakse...
Niin, matka sinne on pitkä, mutta silloin uskoisin
niiden jo jaksavan. Sieltä minä olen lähtöisin ja
sinne haluan pentujeni kanssa palata. Tämä on
kuitenkin minun viimeisin poikueeni, niin tunnen
nyt. Haluaisin näyttää niille syntymäseutuni, ja
niidenkin elämä olisi siellä turvatumpaa. Minä olen
jo vanha selviytyäkseni näistä talvista täällä.
- Niin, jänis sanoi. - Vanhojahan me jo olemme
molemmat. Minäkin tunnen tehtäväni jo tehdyksi.
Täällä minä olen syntynyt, poikaseni tehnyt ja
täällä minun on hyvä olla, vaikka nuo vuoret
ovatkin houkutelleet. Mutta sinne on liian pitkä
matka, eikä sinne tullut nuorempana lähdettyä.
Tämä on minun laaksoni. Muistatkos muuten sen
lumen, jolloin täällä oli hirviä kuin puissa
lehtiä?...
Jäniksen parantumisen aikana kettu metsästi vaihtelevalla
menestyksellä, mutta tiukkoinakin päivinä se ylitti itsensä
huomatessaan jotain nälkäisten pentujen katseessa
niiden vilkuillessa jänistä. Saaliinsa se kantoi luolan
perälle, missä pystyi syömään jäniksen huomaamatta;
jäniksellä oli makuualustansa pesän suulla kasvavien
pensaiden suojassa.
Päivä päivältä jäniksen käpälä parani ja voimistui, ja
jonkin ajan kuluttua se tunsi olevansa valmis lähtemään.
- Olen teille ikuisesti kiitollinen, en vain tiedä
miten tämän kaiken voisin teille milloinkaan
korvata.
- Sinä olet meidän kiitos, kettu sanoi.
- Pennuilla on ollut hauskaa ja niistä on ollut
myös hyödyllistä leikkiä kanssasi. Emme me ole
kiitollisuudenvelassa toisillemme, me teimme vain
sen mikä oli oikein. Nyt sinä olet terve,
eläkäämme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Liikuttuneena jänis nuuhkaisi kettuja kuononkärkeen, ja
poistui sitten. Pesäalueen rajalla se vielä katsahti
taakseen, ja laskeutui sitten rinteeseen.
Pian pennut leikeissä temmeltäessään unohtivat oudon
vieraan. Kun pari auringonlaskua oli mennyt suuntasi kettu
metsästysmatkansa alueelle, jossa tiesi jäniksen
liikuskelevan. Saatuaan jäniksen näkyviin se ei
yrittänytkään salata aikeitaan hiipimällä, vaan ulvahtaen
syöksyi suoraan kohti.
Jänis vilkaisi äänen suuntaan, aikoi jäädä paikalleen,
mutta nähtyään ketun ilmeen pinkaisikin nopeasti pakoon.
Sen mieli oli täynnä ihmetystä, mutta vaisto oli tallella.
Kettu tunsi olevansa vireessä ja tyytyväisenä se huomasi
välimatkan hitaasti mutta vääjäämättömästi lyhenevän.
Veri kuohui jälleen ja se tunsi lämmön levinneen
uloimpaankin jänteeseensä ja askeleensa kevenneen kuin
osa ikävuosista olisi karissut jo alkupyrähdyksessä.
Jäniksen käpälä oli aivan terve, kuin se ei olisi vahingoit-
tuneena ollutkaan, ja ketun silmät kapenivat viiruiksi.
Se sai ajettua jäniksen jyrkkärinteisen kukkulan juurelle.
Kun jänis ennen kääntymistään hetken empi käytti kettu
tuota silmänräpäystä heti hyväkseen. Nopeana kuin
myrskytuuli puiden latvuksissa se oli jäniksen luona ja
haukkasi otteen niskasta.
Se puraisi voimalla ja ravisti, ja ennen kuin kuulikaan
niskan murtuvan se jo tiesi että jänis oli kuollut.
Suorinta polkua kettu palasi pesälleen.