KAKSOISELÄMÄÄ
MINÄ KAKSOISELÄMÄÄ VIETÄN
minä lähtijä yksinäisin päällä maan.
Kuu toista poskeani valaisee
aurinko toiseen luo loistettaan.
Kukaan ei ole nähnyt
minun hymyilevän milloinkaan.
Kuuntelen, katselen
kaikille nyökkään;
aina neuvojani kysytään
eikä synti pieninkään
ole katsettani tahrannut -
niin kuulen yhtenään.
Yhdessä tähtien kanssa
nousen ajallaan
ja kun heräävät muut
olen valmis nukkumaan.
Tietävät vain toiset
pimeässä näkijät
kun häikäise ei valo
josta varjot syntyvät.
Tietävät vain toiset
jotka itsensä uhraavat -
tietävät nuo oppaat
polun toisen kulkijat.
Tietävät he tiedon
jota muille ei antaa voi;
tietävät he lampun
joka valoa aurinkoon loi.