SEITSEMÄN PÄIVÄÄ
SEITSEMÄN PÄIVÄÄ!
Sen vaimeana kuulin -
läpi elämäni se puun varjoina
muistutti taivaan pilvistä
ja valuvana sateena vei unelmani.
Jokainen päivä kuin kymmenen vuotta
hotellihuoneen kylmyydessä.
Taulut seinillä
katselivat mätäneviä huonekaluja
lahoavia vaatteita
vieraita likaisissa saappaissa
narulla sidottua matkalaukkua
ja lukittua ovea
joka oli avoinna
vain linnun istahduksen verran.
Siellä istuin ja katselin
seiniä
ja peilistä
värjäytyvää taivaanrantaa
ja lentolehtisiäni
jotka jäivät lähistön puihin.
Ne jäivät sinne vielä silloinkin
kun puun havinat olivat jälleen pudonneet.
Vain aurinko haurasti ne pölyksi.
Siellä vain istuin ja ihmettelin
minkälaisia olivat muiden huoneiden asukkaat.
Ja milloin maksaisin laskuni.
Ja miten -
miten sen maksaisin?
Liian myöhään ymmärsin
ettei laskua tulisi.
Tulisi vain siivooja.
Laskun maksoin kyynelilläni
etukäteen.
Jokaisella naurulla
jolla yritin varjoja valaista.
Hetkilläni
jotka olin huoneessani.
Haaveillani
joilla halusin ulos.
Niillä laskuni maksoin.