Prinsessa Madeleine   Runoja   Merilauluja    Pornolauluja   New York - Los Angeles   Onanistin käsikirjasta 
      Ryyppylauluja   Laulut    Horoskooppi    Finnjet    Kuvia meriltä I,  II     Rakas poikani - kuoleman lapsi   
                                 Ilmainen!  Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
                                                                     Lontoo        Teneriffa
                           New York - Miami - Allure         Allure of the seas     Jaana Aalto kirjailija
                                      GOA         - Ihmeellinen Intia -         
                                                                                 Pääsivulle     Pertti Raasu   www.perttiraasu.fi

 

                   Pertti Raasu     Kirjailija Jaana Aalto   

 

USA:n halki 90. vuorokaudessa

 

                                                  1 

                                                                                  

 

Elokuun 16. päivä 2001 ja lento Helsingistä New Yorkiin.         
Marraskuun 13. päivänä 2001 paluu Los Angelista.

                           Mietteitä ennen matkaa

                       Kouvolan Sanomat  -lehden juttu

Siinä välillä kolme kuukautta reissaamista Yhdysvalloissa 
ristiin rastiin ja edes takaisin. 
  Jaalalainen Pertti Raasu toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa 
ja lähtee elämänsä reissuun.
 Tästä voit seurata hänen vaiheitaan.

 

  Tällä sivulla sisällysluettelo ja viikko New Yorkissa.
          

  Suunnilleen tuollaisen matkan reissasin.
  29. eri osavaltiossa. Bussilla ensin parissa viikossa 
  kolmetuhatta kilometriä.
   Sitten vuokra-autolla kahdessa kuukaudessa 23580 kilometriä.

                            

                                                  Kartan kaupunkeja klikkaamalla pääsee kohteeseen.

                           2.     Hiljalleen Floridaan      Disneyn huvipuistot ja Kennedyn avaruuskeskus

                        3.       Floridasta luoteeseen   Keski-Lännen kautta Kalliovuorille ja Kanadaan

 4.     Seattlesta Dallasiin      Oregonin, vuorten ja preerioiden kautta Texasiin

                        5.      Meksikosta Californiaan    Grand Canyonin, pelikasinoiden kautta Losikseen

                        6.      Los Angel ja Tijuana           Matkan päätös ja mietteitä kotisohvalta

                                                      Reaaliaikaiset päiväkirjamerkinnät - näin kirjoittelin kotisivuilleni
                              ja  silloin hieman erilaisille  Matkalle  -matkailusivuille.

                                 Monelta lukijalta sain hyvää ja kannustavaa palautetta,
                                 hyvin moni seurasi lännen reissuani, kiitos siitä vielä.

Lähtö torstaina 1608  -   2001
Kotona loppujännitykset - nyt se on menoksi, vihdoinkin totta. 
  Tai sittenkin...
  Helsingistä klo 17.40 ja perillä New Yorkissa 
22.45 samana iltana, tosin paikallista aikaa. 
 Tuohon sopii kolmen tunnin lento Lontooseen, siellä reilu tunnin 
odotus ja sitten kahdeksan tunnin Atlantin ylitys.
  Kohden auringonlaskua...



New York, New York 1708
Lennot tänne New Yorkin osavaltion New York -nimiseen 
kaupunkiin näyttivät jälleen koneiden pienuuden 
ja hikisyyden ja ahtaan ruokailun ihanuuden. 
  (On muuten valtavan kokoinen internetkahvila 
42. kadulla Times Squaren lähellä, 
maailman suurin lukee joka paikassa, koneita 800.)

Lentokenttien tax-free hinnat saivat hiljaiseksi - 
työpaikkani Siljan vanha kunnon Finnjet hakkaa 
maailman ilmasatamat monella kassin mitalla.
  Helsingistä Lontooseen kolme tuntia, ja sitten 
vaihdettiinkin jo suureen koneeseen. 

Ensin näytti että onpa hyvä palvelu, kun näkyi vain 
tietokoneihmisen toivenäkymiä, 
komeita lepotuoleja omilla päätteillä ja muutenkin kaikki 
käden ulottuvilla ja tilaakin löytyi. 
  Mutta ohjattiin vain peremmälle siipien taakse, ja tutut ahtaat 
paikat vinkkasivat silmää.

Kaikkiaan neljäsataa päätä ylitti Atlantin reilussa 
seitsemässä tunnissa.
  Hyvinkin vaatimattoman tuntuisen vastaanottoseremonian 
(eivät kai olleet saaneet ilmoitusta tulostani) jälkeen odotti 
parinkymmenen celsiuksen hiostava New York.

  Matkatavarani, pieni rinkka oli lähtenyt 
seikkailemaan omia polkujaan, 
mutta JFK kenttäväki lupasi toimittaa 
sen tavattaessa majapaikkaani. 
  Onneksi siellä oli vain henk.kohtaista roinaa ja vaatettakin; 
tärkeimmät eli maksuvälineet ja liput olivat päälläni.

Park View Hostelli Keskuspuiston kulmilla on varmasti ollut 
takavuosina viihtyisäkin, mutta alle 25 taalan hintaan joutuu 
tinkimään monesta asiasta. 
 Mutta saahan katsella torakoidenkin viipottamista. 
Hotellien hinnat ovat kolmin, nelinkertaisia.
  Väsyneenä lepäämään. Kahdeksan hengen solussa 
majoittuu kaksi muuta, se on kohtuullista. 
Ilmastointi pelaa kun ikkuna on auki. 
  Kaduilta ei kuulunut jarrujen kirskunaa eikä kirkaisuja laukauksista puhumattakaan, joten tuon pettymyksen jälkeen täytyy vain lähteä mulkoilemaan yhtä maailman suurinta ja tunnetuinta ja vetovoimaisinta muurahaispesää, isoa omenaa.


Ja ihmisiä todella riittää, monenvärisiä ja kokoisia. Ostin 17 taalan (kurssi jotain alle seitsemän markkaa) MetroCardin, jolla rajoituksetta saa kuluttaa yleisiä kulkuneuvoja; kertalippu maksaa puolitoista rahaa. 
  Kaupunki on todella suuri, vaikka kartasta nopeasti näyttää että pianhan tuonne kävelee. Yleisöpuhelimet ovat ahkerassa käytössä, kännykät eivät ole läheskään niin yleisiä kuin meillä.
  Kallista, kallis kylä, Helsinki on halpa taajama tähän verrattuna. Parin taalan jäätelöpuikkoja ei viitsi kovin montaa päivässä vedellä. 
   Cocis tosin halpaa, kahden litran pullon saa dollarilla. Muutakin olen toki nauttinut, mutta ensimmäisen päivän jälkeen elämisen kustannukset vetivät hiljaiseksi. 

Elokuvalippu 9.50. Komeat ovat puitteet, iso kangas, mutta silti. Kaupanpäälle tulee tosin kosketus välittömään ja mukana estoitta elävään yleisöön.
  Janet Jackson esiintyy alkuviikolla Madison Square Gardenissa. Tyydyn olemaan hänen kaukoihailijansa jatkossakin, sillä eteen pääsisi 95. $ ja laidoille 45. $lla. Ja ehkä Janetilla ei olisikaan 
aikaa jutella kanssani enkä voisi kysellä sisältyisikö lipun hintaan muutakin.

Ilta pimenee kahdeksan tienoilla nopeasti, mutta katuvilinä säilyy ennallaan. Hyvin monessa paikkaa palveluita tarjotaan 24/7 periaatteella eli aina sopii tulla.
  Vielä aivokelloni raksuttelee kotoisia askeleita ja olen pirteä outoihin aikoihin, 
mutta se ei haittaa; katselemaanhan tänne on tultu.



New York City 2008 - maanantai
Hiostavat, kolmeakymmentä hipovat astelukemat jatkuvat. Liikenne on jotain kaaoksen ja rallin väliltä, ihmeen joustavasti ja ripeästi ja kohteliastikin pöllisuma liikkuu. 
  Puuttuu Välimeren maiden ärsyttävä jatkuva tööttäily.
  Jalankulkijoille on toki valot, mutta ne ovat vain ohjeellisia. 
  Jos liikenne sallii ja vaikkei sallisikaan päin punaisia mennään yleisesti. Poliisitkaan eivät puutu asiaan. Minustakin alkoi tuntua hölmöltä milteipä ainoana odotella valojen vaihtumista, kun liikenne salli kuitenkin turvallisen ylityksen. Ajovaloja ei juurikaan käytetä päivin.

Rotuja löytyy mustasta neekeristä albiinoon valkoiseen. Kielistä kuuluvimpina espanja ja jokin outo murre jota perusnykiläiset heittävät. Sille puhtaampaa kieltäkin puhuvat hymyilevät. 
  Ystävällisyys, kohteliaisuus, avoimuus ovat perushärmäläisen kannalta milteipä outoa; odottaisi tällaisen mosaiikkimaailman suhtautuvat toisiinsa vieroksuen, muttapa täällä 
erilaisuus yhdistää.

Kirjoittelen näitä 42. kadulla, lähellä Times Squarea jota voidaan pitää Manhattanin ja koko kaupungin keskustana, olevassa itseään maailman suurimmaksi internettikahvilaksi mainostavaksi paikassa. Koneita on 800 ja kansaa todella paljon. Dollarilla saa puolesta tunnista tuntiin nopeata koneaikaa.
  Alla olevasta ajasta kun ottaa pois seitsemän tuntia, niin ollaan 'minun' kellon lukemilla.

Usein tuntuu, että valkoihoiset ovat vähemmistönä, niin paljon tummaa ihoa liikkuu, ja hyvin huomattava osa heistä liikkuukin hyvin somasti. Ihmiset käsittelevät arvoesineitäänkin varsin vapaasti ja huolettomasti, ja en ole nähnytkään minkäänlaista vaaraa ja uhkaa liikkua yksinkin yöllä.  
   Varovaisuutta silti ei saa koskaan unohtaa. Metrokin yöllä on ok, lapsia ja naisia on paljon silloinkin liikenteessä.

Kerran yöllä tosin kävi mielessä paljonkin asioita, kun jäin syrjäiselle bussin päätepysäkille ja lähdin keskustaan päin hipsimään. Oli pimeitäkin kadun pätkiä, vastaantulevista autoista vilkuteltiin valoja ja roska-astioista nousi ihmetteleviä mustia naamoja katsomaan kuka liikkui heidän takapihallaan. Silloin päätin viisaammaksi ottaa seuraavan taksin pois jonnekin. Nelipyöräkyyti on halpaa Suomeen verrattuna.

Nokialaisia näkee paljon mainoksissa ja vyöllä.
  Hintavertailua on vaikea tehdä, sillä kytköskauppa on yleistä. 50-60 taalasta hinnat starttaavat, operaattorisopimuksista riippuen ilmaista puheaikaa tulee 400 minuutista kahteen tuhanteen minuuttiin. Kaikesta ystävällisyydestä huolimatta vain tosiostajaan suhtaudutaan vakavasti, resuiselle uteliaalle kulkijalle sanotaan vain kohteliaasti päivää, kun selviää ettei hän ole hyväksi bisnekselle.

Saataisikohan nokialaisen lisäksi usalaiseen kulttuuriin 
kaadettua eräs toinen perisuomalainen ilmiö? 
Olen nimittäin huolissani paikallisten alkoholitottumuksista. 
En ole nähnyt toikkaroivia kansalaisia enkä heitä 
matkivia keskenkasvuisia, jotka kokoontuvat pullon 
ympärille ja oksentelevat ja viljelevät rikasta äidinkieltään. 
  Puistoissakaan heitä ei näy. En vähättele huumeongelmaa, 
joka eittämättä on vakava, mutta lapset pyöriessään kartsalla 
olisivat paremmin huolehtivaisten vanhempien tarkkailun 
alaisena eivätkä piilossa sivummalla piikittelemässä.

            Times Square'lta yöllä                   

Hyvin sopii kaupunkiin liitetty sanonta: New York ei nuku koskaan. Kirkkaat, loisteliaat, valtavan kokoiset mainosvalot vetävät ihmisiä kaduille kulkemaan, ostoksille, katselemaan. 
  Elektroniikkaa on hyvin monissa kauniissa ja pienissä 
pakkauksissa ja niiden hinnat kohtuullisia. 
Digitaalikameroiden ja kannettavien dvd-näyttöjen 
tarjonta hyvin laaja.
  Nopeajalkaiset kauppiaat tyrkyttävät kaduilla 
kaikkea pientä; nopeata haihtumista tarvitaan, 
kun poliisi sattuu näkyviin.

New York City 2108 - tiistai 
Aamukahvit keskuspuistossa, 
ja samalla voikin funtsia päivän kuvioita.
  Hostellirakennuksen kulmassa on R-kioskin ja grillin ja elintarvikekioskin yhdistelmä, josta kahvin ja sämpylän tai vastaavan saa alle puolellatoista rahalla. Joka paikassa tunnutaan ostokset ja tilaukset laitettavan pusseihin vaikka nauttisin sen (ei pussin) samassa paikassa.

Central Park alkaa kadun toiselta puolen, parinkymmenen metrin päästä. Siinä penkillä voi katsella pikkulintujen, pulujen, sorsien tepastelua, moikata aika kesyille oraville (niillä ovela, hopeaharmaa häntä) ja seurata päivän alkua. Heti alkaa kohtalaisen suuri järvi, ja kalamiehiäkin on onneaan koittamassa.

Hölkkääjiä tai muuten vain menijöitä riittää. Puisto on pienen kaupungin kokoinen, vettä, polkuja, teitä, luonnonaluetta, hoidettua nurmikkoa. Astelin kiireettä mutkitellen sen halki n. kolmessa tunnissa. 
  Täälläkin, kuten koko kaupungissa, näkee paljon poliiseja, joiden tehokkaan tuntuinen varustus jo hillitsee. Muistan lukeneeni, miten poliiseihin onkin satsattu rahaa ja voimia kaupungin turvallisuuden kohentamiseksi. 

Ja vaikuttaa että operaatio on onnistunut; Helsingissäkin on 
syytä olla varovaisempi kuin täällä.
  Katsellessa erilaisia ihmisiä tulee mieleeni, kuinka samankaltaisia me kuitenkin olemme. Samantekevää mikä aate tai nahka sinulla on päällä, ajatuksemme pohjimmiltaan kuitenkin ovat aika lailla samoja. 
  Samoja asioita haluamme eri tavalla, eri kielillä samanlaisia 
olemme vain eri keinoin.

                                näkymä WTCn huipulta

Noin neljännes vuosisata sitten (eikö siitä olekaan kauempaa?) olin World Trade Centerin kulmilla; silloin ylös ei laskettu, sillä rakentaminen oli kesken. Nyt ovat näköjään saaneet talot valmiiksi. Tehokkaita ovat. Aika hyvin, sillä kotona en ole saanut tässä ajassa ulkorakennukseni korjausta päätökseen.
  Empire State Buildingin jätän nyt väliin, siellä olen 
aiemmin käynyt.
  On hinnan, 13.5$, arvoista katsella maailman huipulta, yli neljänsadan metrin korkeudesta. Ja juoda siellä cokis, Amerikan kansallisjuoma ja sivistyksen raja-aita. 

Siellä nimittäin sivistys loppuu missä ei ole colamainoksia - joka hemmetin viidakkokylästä olen kyseistä tuotetta saanut.
  Voi vain mykistyä kuinka korkealle betonia ja terästä on pinottu. Nämä kaksoistornit taitavat jo nyt olla kaupungin uusi symboli (Vapaudenpatsas on asia erikseen), King Kongin kiipeilypaikka Empire jne. on jäänyt alemmalle sijalle.

Pimeän tullessa miljoonat valot syttyvät alhaalla kuin jättimäiseen leditaideteokseen; valot liikkuvat ja muuttavat muotoaan, elävä kaleidoskooppi on muotoutumassa. 
  Huimaa ajatella, kiertäessä tornin huippua ulkona, että tuolla viitisentoista miljoonaa ihmistä elää ja etsii onneaan, ja kuinka paljon tai vähän he sitten tuntevatkaan toisiaan. Autot ovat leikkiautoja, ihmiset vain pisteitä.
  Taisi olla onnea, en joutunut pitkään jonottamaan. Toinen kohde, Vapaudenpatsas ja Ellisin saari sen sijaan olivat ruuhkan takana. Muuta sen arvoisia. Todella sen arvoisia.

New York City 2208 - keskiviikko
Vapaudenpatsas taitaa Mona Lisan ohella olla maailman kuvatuimpia naisia. Filmiä pyöritettiin nytkin kilometreittäin, ja vaikuttava hahmo patsas onkin. 
   Miljoonille se on merkinnyt ja merkitsee yhä toivoa paremmasta, unelmia, omaisuuksia - se on kultapatsas josta jokainen haluaa mahdollisimman suuren kimpaleen.
  Matka patsaalle ja Ellis Islandersille maksaa 8$, ja matka on joka sentin arvoinen, niin vaikuttava reissu on.
  Ylös kruunuun ei jostain syystä päässyt, ja patsaan juurellekin olisi ollut ainakin parin tunnin mateleva matka; kovassa helteessä jonottaminen ei kiinnostanut. 
Siksi tyydyin vain cokikseen.

                       Ellis Island

Onkohan Ellisin saarella nykyäänkin yhtä valtava tunku kuin sata vuotta ja sillei sitten? 1900-luvun alkuvuosikymmeninä saattoi viisikin tuhatta siirtolaista päivää kohden pyrkiä saamaan haaveistaan totta. Kymmenet miljoonat läpäisivät syynin. 
  Suomesta saapuneita oli alle kymmenen tuhatta, kun muiden maiden lukemat olivat useita kymmeniä ja satoja tuhansia, italialaisiakin yli kaksi miljoonaa.

Ulkoministerin siirtolaisrekisterin mukaa Raasujakin lähti reissuun. Jos löytäisinkin täältä sukulaisia, niin lyötäisiinkö heti vai vasta kahvin jälkeen, kun sukuriidat palaisivat mieleen.
  Saaren rekisteristä en ketään löytänyt; evättiinkö heiltä pääsy humalan, hulluuden vai huuliherpeksen johdosta, vai noihin kaikkiin vedoten?

Tulijoista kaksi prosenttia joutui palaamaan takaisin kotimaahansa.
  Miten kävi heidän haaveiden? Kuinka moni löysi satumaansa?
  Toteutuivatko ja toteutuvatko yleensäkin vain kahden prosentin unelmat?    
  Toteutuuko kunkin unelmista edes kahta prosenttia? Mutta että noinkin pääsisi tapahtumaan haaveita ja unia on oltava, niitä pitää tulla ja niihin pitää uskoa. 
  Ilman niitä linnut eivät laula ja tie on aina sateen jäljiltä.

Ellisin nykyisen museon kuvat siirtolaisista pysähdyttävät. Katseissa suurin osa on koettua murhetta ja tuskaa, eikä jatkokaan ollut monelle mitä sen ajateltiin olevan. 
  Mutta usko paremmasta syrjäyttää tuntemattoman pelon. 
   Voisiko rikollisuuden ajatella saaneen hyvän kasvualustan, kun rikkaaksi ei tullutkaan yhdessä yössä? Kun edessä oli vain rankkaa raadantaa syrjittynä ja juurettomana?
  Ellisin saaren kuvat ja paikan mentaalinen ilmapiiri teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Siihen on hyvä palata, kun omassa elämässä on vaikeuksia - 
eli vatsaa nipistää ja ulkona tihuttaa.

Huomenna torstaina, 2308 on aika jatkaa matkaa.
   Hieman haikein mielin lähden, mutta lähdettävä on 
jos mieli mennä.
   Bronxiin oli mielenkiintoista mennä metrolla, sillä suuren osan se ajaa maan pinnalla, elokuvista tuttujen teräspilareiden varassa. Ja maisematkin ovat kuvista tuttuja: leveitä, likaisia katuja, pieniä kauppoja, epäluuloisia katseita. 
  Kai valkoiseen suhtaudutaan tietyllä varauksella.

Harlemissa ei muita valkoisia näkynytkään, vain pikimustia, mulkoilevia neekereitä, ja päätinkin jättää läsnäoloni vain visiittiin.
  Manhattan on varmasti koko NYCin keskus, ja silläkin on keskuksensa ja se on Central Parkin eteläpuolelta hiljalleen alkava Times Square - siisti, valomainosten häikäisemä kauppa- ja viihdekorttelirykelmä. Ainakaan viikossa en ole kyllästynyt 
siellä pyörimään.

Palvelu on joka puolella hyvää ja nopeata, henkilökuntaa on paljon. Johtuen kuulemma vaatimattomista palkoista, sillä kohteliaalle tarjoilijalle on tietenkin suuri houkutus antaa myös extratipsiä, ja juomarahat kuuluvat kulttuuriin, se nostaa ansioita.

Ja kerran vielä puhelimista. Olisin saanut 29$lla Nokialaisen 8850, mutta olisi pitänyt tehdä ainakin vuoden sopimus operaattorin kanssa. Sentilläkin kännyköitä irtoaa; sopimuksilla 
kauppiaat täälläkin katteen saavat. 60-100$ on 
rasitteista vapaan lähtöhinnat. 
  Kuitenkin, tapoihin kuuluu kiinteät kuukausimaksut, joihin sisältyy tietty määrä 'ilmaisia' minuutteja. Exrtaminuutit ovatkin jo 40-50 centin luokkaa. 
  Mutta esim. 30 dollarin kkmaksulla saattaa saada 400 minuuttia normaaliaikaista ja ilta- ja viikonloppupuhetta parituhatta päälle. Kuukausimaksun suuruus vaikuttaa suoraan minuutteihin. 
  Tekstiviesteistä ainakin eräs operaattori veloitti 2$/100 viestiä, muuten maksavat pari centtiä kipale. Sillä lailla.
  Mutta huomenna lähden aivan erilaisiin maisemiin, milteipä vastakohtaan. En ihmettelisi jos sieltä ei nettikahvilaa löytyisikään.

 Bussin tuloa odotellessa
Port Authorityn bussiasema

Asemalla valtavasti lähtijöitä, portteja etten osaa laskeakaan niin pitkälle. Vierailin pari päivää sitten Grand Central Stationilla, ja nimensä veroisesti se on mahtava, majesteetillinen; kaupungin keskusrautatieasema on tuhansien ja tuhansien läpikulkupaikka, meni sivulle tai alas niin aina tuli valtavia halleja 
täynnä ihmisiä ja pakaaseja.
  Kulkijoita riittää, niin kuin Kiinassakin jossa väkeä vain on, kiinalaisia vain on, niin on massoittain joka puolella; siinä ei auta pikku-Kallen silmänräpäyttelytkään yhtään. 
  Täällä vain on seassa autoja ja viisi-kuusikymmenkerroksisia rakennuksia 
ja sähkön ihmeitä.

On New Yorkissakin kerjäläisiä, sillä ihanneyhteiskunta Yhdysvallat ei oikein perusta kansalaistensa perustoimeentulon turvaamisesta.   
  Työttömällä ei ole turvaa (jonkinlainen puolen vuoden ruokakuponkivastaava kuulemma on) mutta sitten olet tuurin ja muiden armoilla. 
  Ja sairastuminen on tietenkin silloin kielletty, sillä se vie omaisuuden. 
Yhteiskunnan apu tulkitaan sosialismiksi, 
ja sitä vastaan on taisteltu jo kauan.
  Nyt hälinästä, liikenteen melusta, poliisi- ja sairasautojen papatuksesta (niiden kannoilla usein TVfirman kuvausauto) 
ulos rauhaan.

Greyhoundin lipulla sain Capitol Trailwaysin bussilipun 
kolmen ja puolen tunnin päähän; 
otetaan aluksi vain varovasti.

 

 

                                                           Sivun alkuun

                                       Seikkailu jatkuu  Appalakit -vuoriston kautta Floridaan

                                                             Pääsivulle                                                                Palautetta voi antaa