Prinsessa Madeleine Runoja Merilauluja Pornolauluja New York - Los Angeles Onanistin käsikirjasta
Ryyppylauluja Laulut Horoskooppi Finnjet Kuvia meriltä I II Rakas poikani - kuoleman lapsi
Ilmainen! Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
Lontoo Teneriffa New York - Miami - Allure Kirjailija Jaana Aalto
Allure of the seas
6
Taustalla San Francisco ja L.A.
Matkakertomuksen alkuun reittikartta
Pääsivulle
Los Angeles, California - 3010 tiistai 2001
Vein auto jo maanantai-iltana Losiksen lentokentälle,
ettei seuraavana aamuna olisi tarvinnut ajella ruuhkassa.
Liikenne ei heltiä silti milloinkaan, vain hieman hiljenee.
Kymmenkaistaisetkin, kaupunkitason yläpuolella olevat valtavat
'Freeway't yrittävät kunnialla selvittä liikennevirrasta,
mutta varsinkin ruuhka-aikaan ovat nekin paikoin aivan tukossa.
Jätin pölyisen ja likaisenkin Cavaljierin Alamon toimistoon,
taputin hyvästiksi, toivotin rauhallisia maileja,
ja lähdin majapaikkaani.
Cityauto T89 - IJE pääse vihdoinkin kotiin Miamiin.
Kertookohan se tallikavereilleen uskomattomista seikkailuista,
joita se koki erään suomalaisen kanssa?
Sillä riittää tarinaa kahdeksan viikon taipaleesta
läpi 24 osavaltion - 14655 mailin, 23580 kilometrin, matkasta
outoihin paikkoihin, joita se ei uskonut olevan olemassakaan.
Kertooko se miten joutui päiväkausia
haistelemaan vain viljanpölyä
ihmetellessään milloin se taivaanranta
oikein tuleekaan vastaan.
Ja oudoista nelijalkaisista sarvipäistä
noilla ihmeen tasaisilla alueilla,
joilla sai miltei huilaten ajella.
Kiipeilyt vuorille ottivat joskus
sen pumpun päälle, mutta nuori jaksoi.
Sellaisia maisemia se ei ollut ennen kuullut
olevankaan maan päällä.
Valtavia railoja keskellä vuoria. Ja uskomattoman
korkeita sileitä ja punaisia seinämiä. Sen hintana
pienet pelonväreet pakoputkessa kallion reunalla kesti mainiosti.
Leuhkiiko se niillä parilla tuumalla jotka erottivat sen ja
tuhannen jalan päässä olevan laakson pohjan.
Mutta kumitassujen ote piti.
Jäikö se kaipaamaan raikasta vuoristoilmaa, pilviä hipovia kallioita -
ja vapautta mennä minne halusi.
Kuin suurten havupuualueiden ylväs tuuli.
Parit 'läheltä meni' tilanteet oudoissa kaupungeissa
Pitkiä matkoja se ajoi lyhtyjen keilat
nostavat varmasti kavereiden maalipintaan kylmän hien,
ja sen perään komea kuvaus suureen mereen putoavasta
auringosta hiljentää loputkin vinoon katselijat.
Ja ne auringonnousut sitten… kuin uusi elämä alkaisi.
Olikohan monikaan tallikavereista edes piipahtanut ulkomailla?
Katsellut Kanadan kuninkaallisia maisemia?
Kukaan virkavaltaa pelkäävä jenkki ei uskaltaisi
vuokra-autolla Meksikoon,
mutta tämä hullu suomalainen...
Jutut sen maan kuhmuisista pelleistä saisivat kavereiden
nahkaistuintenkin karvat pystyyn.
Kun pelotti itseäkin.
Mutta sitähän ei tarvitse muistaa.
kuunvaloa seuraten,
koskaan ei tiennyt mitä seuraavan
mutkan takana on -
aivan toista kuin kaartelut kotikaupungin
mukulakivillä.
Ja mitä kaikkia ja kaikkea he kohtasivatkaan…
Autolla riittää tarinoita moneksi,
moneksi illaksi sen jälkeenkin
kun tallin valot himmennetään.
Kiitos, luotettava matkakumppanini!
Adiós mi amigo!
Majapaikkani usahostelli on aivan Hollywoodin
keskellä, Hollywood ja Sunset -bulevardien välissä.
Siisti, miellyttävä, paras missä olen ollut.
Viisitoista taalaa yö, saa vielä aamulla pannukakkuja ja kahvia,
jos vain viitsii valmistaa.
Täältä on hyvä tehdä tutkimusretkiä
filmikaupungin ja ympäristön maisemiin.
Saman huoneen jakaa seitsemän muutakin,
mutta tuolla käydään vain pika pikaa nukkumassa.
Sanoisin jenkkien olevan parempia autoilijoita kuin finnet.
He ovat autokansaa, autoja on paljon, etäisyydet hirmuiset,
heille auto on normaalimpaa ja
luonnollisempaa kuin uusille autokansakunnille.
Ajetaan kovaa ja varmasti - kymmenen-viidentoista kilsan
nopeudenylitykset ovat tavallista.
Tietä annetaan mukisematta ja ilman käsimerkkejä,
ollaan omalla tavallaan kohteliaita vaikkei
kaveria jäädäkään odottelemaan; jalkoihin jäät
ellet toimi ja ole nopea.
Ajovaloja päivisin vain pieni osa käyttää,
ja se vilkun vilauttelu täälläkin koetaan
yksilön vapautta rajoittavana tekijänä -
ei muilla ole oikeus tietää jos vaihdan kaistaa.
Ajovälit ovat silti sopivan turvalliset,
nopeuteen nähden vähän liian pienet,
mutta täällä ei haistella kaverin jätöksiä
eikä ole tapana tavailla edellä ajavan rekisterikilpeä.
Ja tiet ja kadut yleisesti ottaen erinomaisessa kunnossa,
leveät ja hyvin viitoitetut.
Aikaa vain on varattava matkaan, jo liittymät vievät maileja.
Losiksessakin tasoja on neljä,
kaistoja parhaimmillaan yhteensä kaksitoista,
kaarrokset laajoja, hehtaareittain on maata teitten alla.
Mutta nyt tiet ovat muisto vain, kohta on aika
haistella kaupungin tuulia.
Se onkin hyvä aloittaa kuun viimeinen
päivä Halloweenilla Hollywoodissa.
L. A., California - 3110 keskiviikko
Hostelli järjesti kuljetuksen Losiksen suurimpaan Halloween -juhlaan,
Länsi-Hollywoodiin Santa Monica -bulevardille.
Lapsille ja nuorille oli oma juhlansa aivan meidän kulmilla,
Hollywood -bulevardilla.
Vaikka attentaattien uhka leijui päällä ja useat vanhemmat varoivat
tuomasta paikalle lapsiaan, väkeä oli paikalla reilu
sataviisikymmentä tuhatta.
Ja poliiseja joka näkösuunnalla.
Valtava naamio- ja näyttäytymisjuhlahan tuo oli.
Ehkä Suomen vappu jotenkin vastaisi halloweenia,
kansa vain, lapsetkin, lähtevät liikenteeseen
vasta illan tullen ja patikoivat yli puolen yön.
Monta esiintymislavaa tarjosi show'ta ja musiikkia ja
eksoottista ruokaa sai teltoista.
Hahmot sarjakuvista ja filmeistä olivat paikalla ja
vielä 10001 mielikuvitusnaamaria.
Ei voinut muuta kuin ihmetellä fantasian rikkautta,
niin kummallisia pukuja sieltä löytyi.
Kansa naureskeli hauskemmille ja hävyttömimmille.
Kauppojen lehtiosastojen ylähyllyiltä saa turhaa haeskella
sellaista jollaista löytyy Suomesta joka
osuuskaupasta - täällä ne ovat muiden alan julkaisujen
kanssa aikuisten kaupoissa.
Halloweeni-juhlassa kaduilla näkyi niin paljon paljasta pintaa
kuin vain se nyt jotenkin oli laillisuuden rajoissa.
Ja tietty myös paljon hävyttömyyksiä
peniskärsistä erilaisiin vaginamuunnelmiin.
Tule katsomaan! Jos uskallat.
Kurpitsanaamioitakin vilahteli, kuolema ja
enkelit ja pirut olivat pääosassa -
Aatamista zombeihin ja pari ylimääräistäkin.
Täälläkin poliisit laiskuuttaan ovat säätäneet lain, ettei julkisilla
paikoilla saa pitää edes näkyvissä avointa juomajuttua.
Ravintoloita tietty on, mutta sielläkin kansa vain aterioitsi ja
baareissa nappasi pari tuikkua.
Väki velloi tosi rauhallisesti edes takaisin pitkää Santa Monicaa.
Suomalaisella asteikolla 1-10 promillea oltiin täällä
yhdessä ja miinuksessa.
Tupakoiden savu ei aina vastannut savuketehtaiden laboratorioiden
testituloksia, mutta poliisien silmä hillitsi ylilyönnit.
Ja G-miehiä, niitä oli niin paljon vapaamielisessä Hollywoodissa
että olo alkoi olla yliturvallista, makkarakin oli
varminta pistellä poskeensa hieman sivummalla.
Aina jotenkin on niin värisyttävää kun kaksi raavasta miestä
osoittaa kiintymystä julkisella paikalla esieroottisella tavalla.
Halloweeni-iltana näin ensimmäisen autokolarinkin,
pienen perään töytäisyn risteyksessä.
Ihme ettei siinä hälinässä tapahtunut enempää.
Meksikossa sille olisi kiroiltu kaksi minuuttia ja
menty sitten naureskellen tequilalle;
Suomessa manailtu kaksi päivää ja
juotu peräkammarissa viikonloppu.
Ja äsken satuin kohdalle kun rattijuopumuksesta
epäiltyä testattiin.
Ovatko täällä sitten kaikki puhalluspussit jo
käytetty, mutta naista kävelytettiin viivalla ja
tehtiin muutenkin juttuja joita Suomessa joskus parivuosikymmentä sitten näki.
Viivana oli Hollywood -bulevardin tähtilaattojen reunat.
Paljon ovat jotkut tehneet työtä tullakseen julkisiksi ja
saadakseen nimensä katuun, ja nyt heitä sitten tallataan ja rattijuopotkin vielä steppaavat päällä.
L. A.:n kadulta
Kaupungilla sentään kuulee espanjankieltä, niin meksikolaisvoittoista
kansa on, ja kiina ja kaukoitä hallitsevat myös.
Parhaimmillaan se miellyttävää sekoitusta rentoutta ja
basaareita, musiikkia ja hälinää.
Mutta suurkaupunki vaatii uhrinsakin, paljon makaa kadulla väkeä,
kerjätään yleisesti ja osa on jäänyt ehkä pysyvästikin
jonkinsortin matkalle - outoja ja oudosti käyttäytyviä tyyppejä
pyörii kulmilla milteipä pelottavan paljon.
Observatoriosta on huikaisevat näkymät yli Los Angeleksen,
valot ovat upeat, mutta suhteessa pieni
Las Vegas vetää kirkkaimman tikun;
ei niiden valon voittanutta taida olla.
James Dean on saanut patsaansa tähtitorninmäelle,
kirkas tähti kun on.
Joku oli vielä laittanut sätkänpätkän huulien väliin.
Miksiköhän?
L. A., California - 0411 sunnuntai
Vaikka Intiassa tehdäänkin eniten elokuvia maailmassa,
Hollywoodin tuotanto luullakseni vaikuttaa eniten
mielipiteisiin, ajatuksiin, asenteisiin.
Ensi-iloista reväistään kokoaukeaman mainokset,
vähintään yhden sivun juttu.
Uusin Travolta ja yksisilmäinen piirroshahmo
komeilevat talojen ja bussien kyljissä.
Puhumattakaan 'the one' -filmistä.
Sitä mainostetaan kuin se olisi vuoden merkittävin tapahtuma.
Kävin katsomassa sen Universal-studioiden elokuvatalossa,
jossa on 19 teatteria. Ja länsi-kustin suurin
kangas ja erikoisäänitehosteinen Imax -teatteri.
Komea teatteri, komeat puitteet hyvin tehdylle acsonkuvalle,
mutta sisältö älykästä kuin sekahedelmäkeitto.
Kuten arvata saattaakin.
'Matrix'in voittajaksi kuvasta ei ole.
Täälläkin, kuten Universalin osastolla Floridan Orlandossa,
maapallo pyörii väärään suuntaan;
elokuvien alussa sentään kulkusuunta on rukattu oikeaksi.
Kävelykadulta saa ostaa ylihintaan elokuviin liittyvää krääsää
ja katsella turisteja.
Tuolla menikin päivä elokuvissa,
sillä jostain syystä eri teattereiden ovilla ei ollutkaan lipunrepijää,
vaan samalla maksulla sai katsottua kaksi
kuvaa kokonaan ja kaksi osittain.
Ahne kun on.
Mutta pehmeissä penkeissä katselee vaikka
olisi huonompikin kuva.
Itse Universalin ihmestudioihin pitää
tutustua toinen kerta erikseen.
Autoista sen verran, paitsi että kulkuneuvokanta on suhteellisen uutta,
mitään katsastusta ainakaan Californiassa ei tunneta - kahden vuoden
välein pakokaasutesti ja siitä vaan.
Ja ajokorttikin maksaa vain sen 10-20 taalaa;
kirjalliset ja ajokoe, ei viikkojen istumisia ja
koulujen rahastuksia.
L. A., Universalin studiot - 0611 tiistai
Sitten jälleen metroon (kahden viikon rajoittamaton
bussimetrokortti maksaa 21 taalaa), yksi asemanväli kohden
Pohjois-Hollywoodia, Universalin studioille.
Metro on kymmenen vuoden ikäinen, siisti ja erittäin syvällä maan alla -
maanjäristysten vuoksi.
Portti mielikuvitukseen
Turvatarkastukset ovat täälläkin tiukat - kassit ja autojen alustat tutkitaan ja joutuu menemään metallinpaljastimen lävitse.
Vastaava touhu on tuttua kirjastoissa ja kapakan ovilla; pienessäkin juottolassa
on puolisen tusinaa riskiä turvamiestä varustettuna metallinetsimillä, pampuilla,
käsiraudoilla, kaasulla ja tiukalla ilmeellä.
Studiot tarjoavat mielenkiintoisen kurkistuksen elokuvien kulisseihin ja
filminteon tekniikkaan.
Kiertoajeluilla mennään keskelle maanjäristystä ja tulvaa ja katsellaan
'Psyko'n pelottavaa majataloa ja "Hai' -kuvien kitaa.
Ja paljon muuta elokuvista kiinnostunutta kiinnostavaa.
Filmimaailman kävelykadulta
Huikeita ovat matkat 'Paluu tulevaisuuteen' -tyyliin jääkauteen, hirviön kitaan, avaruuteen.
Ja 'Terminaattori' on saanut vartin mittaisen kolmiulotteisen lisäpätkän,
jossa iso A itse seikkailee tutuissa maisemissa,
nyt vain aivan nenän edessä.
Aivan mahtavia efektejä, hyvä ettei kyyristy penkillä leviävien
sirpaleiden edestä pois.
Joskus tuollainen on varmasti jokapäiväistä.
Ja naureskellaan sitten nykyisille kuville.
Lännen miehet ja naiset tappelevat ja 'Waterworld' maailmassa
seikkaillaan komeasti ja paukkeella.
Kaikki tehty huolella ja ammattitaidolla, katsojia aliarvioimatta.
Jenkit tuon todella osaavat, osaavat filmimaailman
salat ja miten katselija vangitaan.
Heillä oli jo väriteevee, kun härmässä ripusteltiin
ensimmäisiä mustavalkoantenneja puiden oksille.
Mukana tietty huumoriakin, sillä he muistavat englantilaisen sanonnan,
jonka mukaan hyvä puhe sisältää vähintään kolme vitsiä,
mutta hautajaispuheeseen riittää kaksikin.
Universalin studiolla näki sen minkä jo
jokainen hyvin tietääkin - tulevaisuus on digitaalinen
yhä enemmän ja enemmän.
Pienen jalkapallokentän kokoista sinistä
taustaa vasten kuvataan
jo paljon ja se liitetään kulloinkin
tarvittavaan taustaan.
Näin meitä huijataan,
mutta sitähän me kuitenkin haluamme katsella.
Lippu maksaa 43$ eli melkein kolmesataa markkaa,
mutta halvalla jenkeissä ei pääse oikein mihinkään.
Juuri liikennevalojen yli. Jos on nopea.
L. A., Disneyland - 0711 keskiviikko
Saman verran maksaa myös Disneylandiin.
Siellä tutut hahmot moikkailevat eikä järisyttävän uutta ollut,
mutta pitihän sinne mennä.
Aku Ankan erikoisystävä en koskaan ole ollut - ihan ok tavaraa.
Silti hattuani nostan Walt Disneylle, jonka mielikuvituksesta koko valtava ilmiö on lähtöisin.
Matkaa Hollywoodista on yhteen suuntaan pari tuntia.
Kuin Kouvolasta, Lahdesta lähtisi Hesaan,
ja vielä silti ollaan samassa kaupungissa.
Lapsuudenkaverini Inkeroisista, Tauno vaimonsa
Pirkon kanssa asuu San Pedrossa, lähellä merta,
ja sinnekin vierailumatkaa Hollywoodin
kulmilta kasaantuu kaksi tuntia sivu.
Pitää olla epäkohtelias eikä totella jokaista vierailukutsua.
Joululaulut raikasivat ja parikymmenmetrinen
joulukuusi notkui koristeista ja valoista.
Puu on aito, lumetettu vain valkoiseksi.
Pitihän se oikein käydä tutkimassa.
Joulutunnelmissa
Toki Disney-maasta ohjelmaa ja tunnelmaa löytyy, valtavassa puistossa
on joka makuun jotakin.
Suuria laivoja, lavashow'ta, Tarzanin maailmaa, Indian Jones,
Fantasiamaa ja Huomispäivän maa… -
juuri ja juuri yhdessä päivässä ehtii siihen tutustua.
Lapsen kanssa yksi päivä ei riittäisikään.
Kuulemma 911 attentaatti pudotti puiston kävijämäärää
parillakymmenellä tuhannella päivässä,
mutta kansaa kyllä ainakin nyt oli tungokseen asti.
Ja huolto pelaa, henkilökunta ystävällistä ja huomaavaista -
ammattitaito ja osaaminen täälläkin huipussaan.
Kielinä ovat englannin lisäksi espanja ja japani -
niin paljon kamerakaulaisia hotohoto turisteja täällä joka paikassa on.
Tijuana, Meksiko - 0811 torstai
Ja koska jenkkijunalla en ollut aiemmin kulkenutkaan ja kun Meksikonkin
on tuossa liki, niin eikun lippu ostamaan.
Tulipa sitten mentyä lounais-yhdysvalloissakin niin pitkälle kuin vain pääsee.
Noin kuvaannollisesti sanottuna.
Amtrak -junat vastaavat Suomen VR -kalustoa.
Siistejä kaksikerrosjunia, tuntui vain,
että jalkatilaa olisi ollut
polven verran enemmän kuin meillä.
San Diegoon on vajaa kolmen tunnin matka,
edestakainen lippu maksoi 46$,
jotakuin kai Suomen hinnoissa.
Loooong Beachin hiekat ohitettiin aivan läheltä,
miltei hiekka pöllysi. Pari auringonottajaa löhöili,
parikymmentä surfaajaa ja parituhatta lokkia ja muuta siivekästä leijaili -
yksi delfiini kävi lintuja tarkkailemassa.
Santa Fe'n rautatieasemalta San Diegosta vielä
vajaan tunnin ratikkajunamatka,
sillan yli, yli Rio Tijuanan,
ja taas olin Meksikossa.
Tutussa hälinässä, musiikissa, tungoksessa,
jotenkin kiehtovassa elämässä.
Toki pummeja ja asunnottomia on,
mutta niihin olen jo jenkeissä tottunut.
Ne on vain ohitettava kuin ei mitään tai
kohteliaasti mutta päättäväisesti sanottava
'sori' jos ruinaaminen on liian tunkeilevaa.
Jos ropolla pelastaisin maailman antaisin heti kaksi.
Nyt saisin vain pummiarmeijan kimppuuni.
Maailma nyt on tällainen enkä sitä muuttaa voi.
Ei ole voinut Jeesus,
Muhammed, Hitler eikä Lenin ei Marx.
Ja ketä nyt niitä onkaan. Pidemmälle näkeviä.
Mutta kun massassa ei päde heimon lait.
Ja ihminen on peto toistaan kohtaan. Loppujen lopuksi.
Tijuanassa on kaksi miljoonaa asukasta, luulin tätä pienemmäksi.
Poliiseja on paljon, heillä rynnärit vielä käsissä valmiina.
Pankin rahansiirtokin
oli turvattu ovella seisovalla
poliisilla, jolla oli järeä haulikko ampumavalmiina.
Kysyin että voisinko ottaa kuvan, ennen kuin tuimasta
ilmeestä ja kuljetusautosta vihdoinkin ymmärsin että väärään
aikaan taas väärässä paikassa avasin suutani.
Kadunkulman päässä laitettiin nuorta miestä rautoihin,
tyttöystäväkin yritti turhaan vakuuttaa poliisille ettei tässä mitään;
tyttöystäväthän he parhaiten aina tietävätkin kavereittensa puuhastelut.
Tijuana
Ja eksyin kai Tijuanalaiseen taksiinkin; taksiin änkesi väkeä,
katselin että que pasa, mutta joukossa oli naisiakin lapsineen,
ja heitä kuski sitten pientä maksua vastaan pudotteli ympäri cityä.
Sain siinä hyvän tilaisuuden katsella vuoren rinteellekin
levittäytynyttä kaupunkia laajemmaltakin.
Likaista, köyhää, ahdasta, mutta jotenkin ihmiset onnellisen
tuntuisia, iloisia.
Ja kaunista vain senjoriitat. Ja pikkulapset.
Takaisin Usan puolelle sujui miltei yhtä helposti kuin menokin.
Nyt joutui sentään esittämään passin ja tietty läpivalaisuun.
Autoja sadoittain odotti kuin ruuhkassa;
ei käy kateeksi poliisien ja rajamiesten urakointi.
L. A., Kodak -teatteri - 0911 perjantai
Ja tänään perjantaina oli uuden Kodak -teatterin avajaiset aivan parin minuutin kävelymatkan päässä majapaikaltani hostellilta.
Losiksen suurimpiin kuuluva rakennusurakka on valmis,
vaikka paikkoja tosin vieläkin hieman siistitään ja fiksaillaan.
Oli muotishow'ta ja musaa, Krokotiilimies oli ainoa jonka tunsin.
Mutta vielähän ei ollutkaan aika Suurten Tähtien.
Siellä sitten Oscarit tästä lähin jaetaan; entinen jakopaikka
(muuallakin joskus) Kiinalainen teatteri on aivan liki,
nyt tavallaan samassa rakennuksessa,
oscarinheiton matkan päässä.
Testasin ennen kaiken maailman
julkkiksia kävelyreitin, ja hyväksi havaitsin,
ehkä hivenen liukas, mutta se johtuu uutuudesta.
Siitä he sitten tulevat salamavalon saattelemina hakemaan pientä
kullattua patsasta. Ja tai muuten vaan näyttäytymään.
Pakollinen sovitus.
Lisänä kuva poliisin varusteista.
Ulko-oven läheisyydessä seinissä on kerrottu
vuodesta 1928 tai -26, alusta kuitenkin, parhaimman
elokuvan -pystin voittaja.
On paikat valmiiksi jo tuleville kuville seitsemäksikymmeneksi
vuodeksi eteenpäin.
Ei näin hienoa ja suurta ja filmaattista taloa
viitsi aivan pieneksi ajaksi tehdäkään.
Takaosasta ylhäältä on hyvät näköalat kukkulalle, ja siellä ne
tutut kirjaimetkin lepäävät - HOLLYWOOD.
Seitsemisenkymmentä pientä putiikkia ja ravintolaa ja
yökerhoa on samassa yhteydessä -
tuleekohan uusi hollywoodilaisten menomestapaikka?
Ainakin jokin filmifirma näkyy mainiosti, maailmankattavasti.
Vielä pari päivää näillä kulmilla, ja sitten Suomeen.
Saan totutella siihen, ettei cocispulloa ja sämpylää pakatakaan
pussiin vaan joudun tekemään sen itse.
Saan totutella kolminkertaisesti maksavaan bensiiniin ja paksuun toppatakkiin.
Ja ettei TV-kanavia olekaan reilua kuuttakymmentä.
Onkohan sitten Nokian puhelimia yhtä paljon kuin
täällä ja Meksikossa?
Jossa Nokia tunnetaan, mutta Suomesta
ei olla kuultu sanaakaan.
Finland??? Europe???
Luulisi Nokiamaassa sitten olevan hyviä puhelintarjouksia.
Täällä kun ostaa yhden alle puolella Suomen hinnoista saattaa
saada kolme kaupanpäälle.
Ja parinsadanmarkan kuukausimaksulla puhuu joskus
rajattomasti jopa kolmentuhannen minuutin verran.
Kun on ensin saanut puhelimen ilmaiseksi.
L.A. Viimeinen vuorokausi menossa - 1211 maanantai
Tuolta Kodak-teatterista selvisi sekin, että myös
Tom Jones on saanut Oscarin.
Mutta nyt on vähissä, tiistaina eli huomenna 20.45
(keskiviikkoaamuna 0645 Suomen aikaan)
pitäisi koneen nousta Losiksen kentältä.
Vaihto Lontoossa, ja pyörien olisi
määrä kohdata Helsingin kiitorata keskiviikkona 1411 kello 2300.
Ellei rättipäät keksi jotain muuta, näyttävämpää käyttöä liidokille.
Onhan New Yorkissakin nyt
poikkeustila, ja eteläisessä Losiksessa San Pedron ja
Long Beachin välillä oleva valtava silta
on jo aikoja sitten uhattu laittaa hiekaksi;
sillalla on nyt jatkuva poliisivartiointi.
Viikonlopun vietinkin kulttuurimerkeissä.
Irvinen yliopistolla,
Losiksen eteläosassa, oli lauantaina musikaali 'Victor/Victoria',
jossa myös suomalainen taiteilija, täällä opiskeleva,
oli mukana.
Hyvä Kauppisen Petri!
Ja sunnuntaina suomalainen/amerikansuomalainen
tanhuryhmä 'Katirilli" esitti Pasadenassa,
Losiksen pohjoisosassa, taitojaan.
Siinä kaverini Taunokin
heiluttelee jalkojaan;
vaimonsa Pirkko on taiteellisena johtajana,
ryhmän vetäjänä ja tietenkin tanssii mukana.
Tanhuryhmä on viihdyttänyt kansaa -84. olympialaisista lähtien,
jossa he esiintyivät avajaisissa.
Tauno minut sitten heittää lentokentälle,
varmistaa että varmasti lähden.
Kun kovaa ajaa, niin tunnissa juuri kerkiää
kaupungin halki, ellei ole kovia ruuhkia.
Vielä sitten sunnuntai-iltana ehdin
elokuvakulttuuriakin harrastamaan;
Kodak-teatterin yhteydessä on viisi salia,
viitosessa menee 'Training day' - raja kuvaus
Losiksen alamaailmasta.
Tutuissa maisemissa siellä kahinoitiin.
Aika lohduttoman kuvan tuokin antaa kaupungin poliisivoimista.
Hyvät istuimet, nousevat niin ettei tarvitse etummaisen
hilseiden ylitse kurkkia, miten veri roiskuu.
Kotona sitten on sulateltava asioita ja annettava jonkinlainen
loppulausuma amerikan matkasta.
Kiitokset lukuisista viesteistä, jotka ovat matkaani piristäneet.
Joillekin on ollut jutuistani konkreettistakin hyötyä omaa
jenkkimatkaa varten, joillekin muuten vaan
sovellettavaa muihin matkakohteisiin.
Ja monet ovat lukeneet muuten vain kiinnostuksesta.
Kiitos.
Tom Jones?
Vuonna -63 senniminen elokuva voitti vuoden parhaimman elokuvan Oscarin.
- Los Angeles, Ca - maanantai 1211, the end -
L.A. Hollywood - 1311 tiistai
Ps.
Vielä ennen kotiin lähtöä sain seurata erästä Hollywoodilaista
julkkistapahtumaa, tähtikiven paljastusta.
Kamerat ja paljoa väkeä seurasi, kuinka Whoopi Coldberg paljasti oman laattansa Hollywood-bulevardin
jalkakäytävällä, ensimmäisenä uuden Kodak-teatterin
pääsisäänkäynnin kohdalla.
Nähdäkseni aika kunniapaikalla. Siitä astellaan katselemaan ja hakemaan Oscareita.
Whoopi Coldbergiä odotellaan.
Klikkauksella kuva Whoopista.
Loistava musta pikku nainen tunnetaan hienoista suorituksistaan
mm. kuvissa 'Ghoust', 'Häivähdys purppuraa', 'Nunnia ja konnia'...
Viisikymmentäkaksivuotispäivänsä kunniaksi hänelle tarjottiin vielä
täytekakkua, ja sain maistaa sitä minäkin.
Santsasinkin vielä.
Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, mutta oli aika lähteä.
Kylläisenä, mieli jo kotiin haluten.
Englantilainen jumbojätti ei ollut läheskään täynnä -
olikohan edellispäivän New Yorkin
parisataa kuolonuhria vaatineella lentoturmalla osuutta asiaan?
Osa perunut matkansa.
Sellainen ei käynyt omalta osaltani käynyt mielessänikään.
Milloin sitten olisi turvallinen lentopäivä?
Kymmenen tunnin lento Lontooseen sujui leväten,
mieli pitkällä reissulla harhaillen.
Lontoosta kolme tuntia Hesaan, kylmään,
pimeään, ja pienuuteen.
Ja parin tunnin päästä oman kotisaunan lauteilla
saatoin nauraa tyytyväisenä:
Hyvä reissu ja tulipa tehtyä.
Vielä mietteitä kotisohvalta
Jaalassa, kotona - 2311 perjantai 2001
Viikko kotisohvalla ja kotikulmilla on tasoittanut kummasti
kulttuurishokkia, sitä että täällä sitä
nyt taas ollaan - lumessa, kylmässä,
tutuissa kuvioissa.
Kotona.
Kolmeen kuukauteen en täysin valkoista naamaa nähnyt
missään, en myöskään ketään
joka on pukeutunut vaatekaapilliseen.
Outoa ja miellyttävää on ymmärtää kaikki kuulemansa,
kuulla omaa kieltään.
Uusia iskelmiä on tullut, ja vanhatkin kuullostavat tuoreilta.
TV ohjelmissa on uusia
tunnuksia ja joitakin outoja naamoja hymyilee
lehtihyllyjen alimmilla tasoilla.
Taala on ollut hyvää totuttelua tulevaan euroon,
taalaankin muuntokerroin on
kuutosen luokkaa.
Bensa maksaa mitä maksaa,
satasen se minulle on aina maksanut
hinnan heilahteluista huolimatta.
Ja viiden-kuudensadan kilsan päivälenkkejä
harvoin teen.
Mielikuvissa vielä pyörii preeriat ja vuoret,
kaupungin valot ja ihmismassat.
Varmasti ja toivottavasti pysyvät siellä pitkään.
Silti ikävä ei jäänyt jenkkeihin, kotiin on aina yhtä hyvä tulla.
Vaikka täällä kaikki onkin pienempää.
Se on totta, mutta niin vain on.
Mutta silti niin tuttua.
Tarkoituksella en pitänyt kovinkaan aktiivisesti yhteyttä Suomeen.
Sähköpostilla kyllä, mutta soittelut jäivät vähiin.
Jo kalleuden takia, vaikka joskus löytyi edullisiakin puhelinkortteja,
jotka pitivät mitä lupasivat;
liian usein luvattu sata minuuttia kutistui kahteenkymmeneen.
Yhteyskään ei aina onnistunut,
satelliitti välissä vaikeutti ja heitteli
minne sattuu ja varsinkin Radiolinjan
puhelimia oli vaikea tavoittaa.
Omalla tavallaan teki hyvää olla poissa ns. normaalista
elämästä ja kokea valtava vapauden tunne,
mahdollisuus mennä minne huvittaa.
Aamulla en tiennyt missä
seuraavan yön nukun.
Ja ei se ole niin tärkeää peseytyä säännöllisesti.
Riittää että joskus sitten.
Kolmisen tuhatta kilometriä reissasin
busseilla seitsemässä osavaltiossa
ja pikkuautolla yli
kaksikymmentäkolme tuhatta kilometriä
kahdessa tusinassa osavaltiossa.
Yhteensä 29 eri valtiota; Tennesseessä ja Georgiassa
kuljin molemmilla peleillä.
Reissaamiseen en väsynyt, vaikka tietynlaista
kylläisyyden tunnetta ennen
Losista tunsinkin -
vaikka aina tuli uutta maisemaa,
se kuitenkin oli samantapaista kuin jo
aiemmin jossain nähty.
Eri tavalla samanlaista.
Pitkät, päivienkin mittaiset ajomatkat
omalla tavallaan ottivat voimille,
vaikkeivät kyllästyttäneetkään
enkä väsynyt rattia pitämään.
Ainainen huoli omaisuudesta,
jonkinlainen jatkuva
varuillaan olo rassasi
enemmän kuin hellepäivät.
Silti minkäänlaiseen vaaratilanteeseen en joutunut,
vaikka mulkoiluita ja
synkkää jengiä paikoin näkyikin.
Yllätyin positiivisesti maan katuturvallisuudesta;
poliiseja on paljon ja kai 'kolmesta poikki'
myös hillitsee jotain.
Kun teet kolmannen rikoksen saat elinkautisen.
Hyvä! Mitäs teit!
Nukuin autossakin kymmeniä öitä, joskus ulkopuolella
turvattujen ja monien käyttämien levähdyspaikkojen,
ja näköjään mitään ei tapahtunut.
Suuren maan valtavat etäisyydet hämmästyttävät vieläkin.
Asukasluvultaan pienissäkin paikoissa
välimatkat ovat tosi pitkät, ja taivaanrannasta taivaanrantaan
ulottuvat maissipellot ovat unissani vieläkin.
Noin kuvaannollisesti.
Preerialla ja Kalliovuorien jylhyydessä oli hyvä ajatella
elämää ja ihmiseloa.
Kuten myös katsellessa
miljoonakaupunkien hyörinää.
Kummasti vain suhteuttaa omaa ajatusmaailmaa,
kun ajattelee niitä lukemattomia ihmisiä joita tapasin -
siellä he nytkin elävät ja touhuavat omissa kuvioissaan,
iloissa ja murheissa,
hoitavat lapsiaan ja käyvät kylässä, ja emme enää koskaan kohtaa.
Sitähän hekin nyt pohtivat - well dear, missähän mahtaa
nyt olla se outo tyyppi
sieltä kaukaa jostain, mistä lie? Finn...?
Perusjenkki?
Perussuomalainen?
Amerikassa on niin paljon eri rotuja, osavaltioita
ja ilmasto-olosuhteita, ettei mitään yleistävää voi sanoa,
kuin ei voi liiaksi tiivistää suomalaisiakaan.
Yleistää ei voi, vaikka jotain silti voi yleisesti sanoakin.
Näin minä näin.
Kallis maa, eläminen Suomen tasoa;
elektroniikka ja sähkövempaimet edullisia
kuten autotkin, totta kai.
Ja tietty puhelimet eli nokialaisetkin,
kun niitä käytännössä ilmaiseksikin jaetaan.
Pientä kevyttä jutustelua soisi täälläkin
enemmän harrastettavan,
'ilmoja on pidellyt' -pohjalta.
Avoimia ollaan, silti varauksellisia.
Kohteliaita he ovat, anteeksi pyydetään
jos vähänkin tuntuu että toista tuli häirittyä.
Paljon ihmisiä, toiset on pakko ottaa huomioon.
Ainakin julkisesti 'osaavat' nautiskella viinaksia,
tuntuu että pitävät häpeällisenä näyttäytyä
änkyrässä yhteisillä paikoilla.
Kummallista jengiä.
Ulkona siellä ei saa ottaa.
Harvoin näin poltettavankin kaduilla;
julkisissa tiloissa se onkin kielletty.
Ja nuoria en nähnyt illalla muovikassien
missään heitteillä.
En tosin aivan hämäriltä kujilta etsinyt.
Liikenne joustavaa, silloin kun se kulkee;
tiellä ollaan 'kilttejä', huomaavaisia vaikka
kovaa mennäänkin.
Parempaa rattikansaa kuin me.
Isänmaallisuus joskus hymyilyttää,
jenkkilippu pitää vetää joka antennin nokkaan,
vaikka terrori-iskujen jälkeen senkin
paremmin hyväksyy.
Pitkään vain katselin, kun paloautotkin
mennä huusivat tähtilippu hulmuten.
Kuin apuun ratsastavat sotilaat lännenkuvissa.
Yhteiskunta on mikä on, se ei liikoja
kansalaisistaan huolehdi,
vaikka veroja sielläkin tarpeeksi maksetaan.
Kerjäläisten ja ulkona nukkuvien
määrä silti yllätti - prosentuaalisesti
sekin varmasti on pientä,
mutta tuon jälkeen osasi vieläkin paremmin
arvostaa kotimaisia turvaverkkoja
ja edullista terveydenhuoltoa. Yms.
Kiitos yhdysvaltalaisille kirjastoille, joiden palveluita sain
ystävällisesti käyttää näitä sivuja lisäillessäni.
Rahaa meni, ei tarvitse laskeskella sillä kaikki meni,
varakassan ylimääräinen hätäreservikin;
summalla olisin saanut kivanhyvän käytetyn
auton synttärilahjakseni.
Mutta tuota en edes ajattele.
Vanhaan rotiskaani olen tyytyväinen.
Elämäni matkan tein, pitkän ja kovan reissun ja
nyt voin vapautuneesti nauraa.
Auto ja tavara hajoaa ja ruostuu aikanaan.
Mutta matkani muistot ja
kokemukset eivät milloinkaan.
Kiitos seurasta.
Kiitollinen olisin palautteestasi.
Tästä pääset aivan alkuun
reittisivulle, aivan matkan alkuaskeleille
lukemaan miten reissu käynnistyi.
Prinsessa Madeleine Runoja Merilauluja Pornolauluja New York - Los Angeles Onanistin käsikirjasta
Ryyppylauluja Laulut Horoskooppi Finnjet Kuvia meriltä I II Rakas poikani - kuoleman lapsi
Ilmainen! Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
Lontoo Teneriffa New York - Miami - Allure Kirjailija Jaana Aalto
GOA - Ihmeellinen Intia Allure of the seas
