Pertti Raasu 
Kirjailija
Jaana Aalto
Tästä New York - Los Angeles Yhdysvaltojen halki 90. vuorokaudessa
Pääsivulle
Pertti Raasu
Kirjailija
Jaana Aalto
New York - Silver Meteor - Miami Beach - Allure of the Seas
reissun Miami-osuus
24-2708 2011 - keskiviikko - lauantai
Miamin Amtrakin rautatieaseman päätepysäkki alkoi hiljalleen rauhoittua ja vaipua yöuneen.
Miami Beach, siellä olisi hotellini, sinne olisi nyt hyvä
päästä -
voimistuvat, oikukkaat tuuleen pyörteet enteilivät myrskyä, ja täällä ja
tällä
kertaa se tiesi hirmumyrskyä, johon koko Yhdysvaltojen itärannikko
oli varautumassa.
Miamin karttani näytti vain keskikaupungin,
Amtrakin pikkuinen rautatien päätepysäkki
oli jossain kaaheen laakeella aavalla,
kaukana varsinaisesta asujamistosta, vain
summittaisesti merkittynä kartassani jotenkin.
Itse asiassa asema sijaitsee aikalailla keskellä
Miamin metropolitan suurta aluetta,
ympärillään erinimisiä kaupunginosia,
mutta koska etäisyydet todella ovat valtavia,
näyttää kuin asema-alue olisi viskattu kauas kaikesta.
Aseman edustalla en bussipysäkkiä nähnyt; jossain sen pitäisi olla,
sisälläkin niin sanottiin, mutta täällä lähellä tarkoitti usein vähintään paria,
kolmea korttelia, ja nyt ehkä puolta mailia.Jossain lähellä pitäisi olla myös metrojunan pysäkki.
Metroa näin suistoiseen, vetiseen kaupunkiin ei laiskuuttaan
ole viitsitty kaivaa,
sen virkaa hoitelee Metrorail -niminen systeemi,
jossa vaunut kulkevat korkealla katutason yläpuolella.
Vasemmalle vai oikealle?
Molemmissa suunnissa autiota ja pimeää, oikealla näytti
olevan enemmän rakennuksia,
tie teki mutkan jonkin matkan päässä, kääntyi pois päin asemalta.
Jonkin aikaa sinne talsittuani vakuutuin että ehkä sittenkin
toisella suunnalla olisi pysäkki ollut lähempänä.Bussipysäkki löytyi, ja bussikin tuli hetken kuluttua. Näytin kartalta minne haluaisin,
ja kuski lupasi heittää minut ulos siellä mistä pääsisin taas jatkamaan.Kyydissä oli vain pari matkustajaa,
kaikki mustia.
Odotteluineen ja bussinvaihtoineen matka hotellille kesti vajaa pari tuntia,
vaikka kyyti olikin kovaa.Viimeiseltä pysäkiltä majapaikkaan oli vain parisataa metriä.
Tunnin päästä olisi huomen, torstai.
San Juan Hotel. Ympärillä Miami Beach. TVstä tuttu Miami Beach.
Ja Miami Vice, myös tuttu samasta lähteestä.
Luodit eivät vinkuneet, jenkkiraudat eivät polttaneet kumia,
kukaan ei tullut tyrkyttämään
jotain - paljasta pintaa sentään näkyi niin että piti varoa ettei
joutunut autojen tai valaisinpylväiden kolhimaksi.
Ihmisiä, korkeita rakennuksia, kirkkaita valoja;
kova tuuli heilutteli palmupuita,
mainoskylttejä, roskaa.San Juan Hotelli vaikutti vaatimattomalta ja
pieneltä läheisten loistohotellien valoihin ja
parvekerivistöihin verrattuna,
mutta kurjempaahan ei voinut
olla vastassa kuin New Yorkin
Sun Bright Hotel.
Vastaanottotiskillä nuori hymyilevä kaveri katseli televisiosta
arvailuja hurrikaani Irenen
reitistä. Miami saattaisi olla yksi vierailukohteista.
Ehkä, hän sanoi minulle. Sen näkee sitten.
Sadetta oli luvassa ainakin pariksi päiväksi, se pitäisi lämpötilan
kolmenkympin celsiuksen tietämissä, eli siedettävänä.
Pyyhin hikeä ilmastoidussa aulassa.
Kaveri sanoi että täällä oli kolme vuodenaikaa - kuuma,
hyvin kuuma ja fuckin kuuma. Nyt
elettiin jälkimmäistä.
Sen muistin viime käynniltäni täällä kymmenen vuotta sitten.
Olin tullut bussilla New Yorkista,
juuri vuokrannut auton, mutta sen ilmastointi
oli riittämätön viilentämään ulkoilmaa,
joten lähdin hikeä pakoon pohjoisiin osavaltioihin.Sun Juan Hotelin aula oli uusittu, hotellipuoli ja huoneet vanhat mutta siistit ja tilavat.
Neljältä yöltä 180 euroa oli edullinen hinta, wlan toimi hyvin, huone aivan oikea iso
hotellihuone suihkulla ja vessalla; aamupalaa ei ollut mutta sitä varten oli kaupunki.
Torstaiaamuna hotelli oli vielä paikoillaan ja televisio lähetti kuvaa,
Irenestä monella kanavalla.
Eli kun avasi huoneen verhot, tiesi mitä näkyi -
rankkaa sadetta ja tuulenpuuskia.
Tällaista en ollut huomannut Miami Vicessä.
Vaikkei minulla erityisempiä suunnitelmia ollutkaan,
yleinen pyöriminen ja ympärille katselu
jäisivät nyt vähemmälle.
Seitsemänkymmentäluvun alussa olin laivalla
täällä pari kertaa käynyt, nopeasti ja lyhyesti;
heiteltiin Venetzuelasta ja
Arubalta öljytuotteita itärannikon
kaupunkeihin Wilke -tankerilla.
Kymmenen vuotta sitten kävin tuossa lähellä Key Westissä,
Yhdysvaltojen tämän kolkan
kauimmaisessa nurkassa, kirjailija Ernest Hemingwayn kotonakin;
oli nuoruuteni kaveri vain jo muuttanut pois.Mutta ohut, hupullinen takki käyttöön ja liikkeelle; eniten olin huolissani
kameran kastumisesta ja hikoilusta kassissa.
Aamupäivän ajoittain rankatkin sadevyöryt taukosivat vähitellen,
iltapäivällä tuli pari kunnon
rypäystä jotka taivuttelivat palmuja reippaastikin ja saivat
jalankulkijat pysyttelemään omilla käytävillään.
Sade tuntui hetkeksi tekevän hiostavasta ilmasta vähemmän painostavan,
ja oli aikalailla saman tekevää oliko märkä lämpimästä
sateesta vai kuumasta hiestä.
Päivän reilu kolmekymmentä celsiusta putosi parilla pykälällä illalla,
teki olon hieman siedettävämmäksi, kun nihkeä kosteus samalla kutistui.
Hotellilta oli viitisen minuutin kävelymatka rannalle,
joka erinimisinä osioina, samana hiekkana
silti pysytellen kai jatkui pohjoiseen kymmenien
kilometrien päähän.
Ja jos jaksaisi pari tuhatta
kilometriä talsia niin tietty pääsisi
New Yorkin Coney Islandillekin...
Tuulinen ja epävakainen aamu ei heti ollut kutsunut
rannalle väkeä, vain roskia merikasveja
lokkeja pyöri hiekalla, vain yksi nukkui
teltantapaisessa raikkaassa olohuoneessaan.
Iltapäivällä näky oli jo toisenlainen, nyt se jo
muistutti Miami Vicea, miehen mielelle vaarallisia
kumpuja ja kurveja niin että alimmaista leukaa
täytyi tukea kämmenellä ettei aivan olisi näyttänyt
karkkikauppaan joutuneelta lapselta.
Silmät tulivat kipeiksi kaupungillakin kulkiessa.
Hyvä ettei ollut fuckin fuckin kuumaa, naisilta olisivat
hepeneet loppuneet kesken, pukeutuvathan
naiset niukasti vain ilmastollisista syistä.
Seuraavaksi aamuksi, perjantaiksi, sääihmiset kehottivat
Miamia varautumaan mahdolliseen
pienimuotoiseen salamointiin ja myllerrykseen;
suoranaista vaaraa ei ehkä hurrikaani
Irenestä tänne muodostuisi.
Se iskisi maihin pohjoisempana, ei yhtään laantuneena, sen voima
olisi vielä hirmuinen.
Silti neuvottiin varovaisuuteen, myrsky on aina äkkiarvaamaton,
oikutteleva, itsepäinen, yllättävä;
miksiköhän kummassa hurrikaanit sitten miltei
poikkeuksetta nimetään naisten nimillä?
Näin pikaisten kierrosten perusteella turistin
kannalta katsottuna eteläisen Miami Beachin
keskus keskittyy kahteen vierekkäiseen pitkään katuun,
joissa on ns. etelän turistikohteiden meininki.
Ravintoloita seinä seinässä, matkamuistokauppoja samoin,
sivummalla toimistoja ja muuten vain hiljaista.
Mutta kalaparviahan turistimassat ovat.Poliiseja on paljon ja joka puolella.
Illan hämärtämillä kapeilla rantapoluilla ulkoilee
perheitä ja kuntoilee naisia yksinään.
Kaduilla näkee joitakin nukkuvia, espanjaa
puhuvia törisee ja siemailee
siellä täällä, mutta Suomen tasolle riento
ei ole yltänyt.
Minkäänlaista vaaraa en täälläkään kohdannut.Valkoisten osuus koko väestöstä on kuudenkymmenenviiden
prosentin luokkaa. Latinot ovat maan suurin vähemmistöryhmä,
heitä on reilusti alle kaksikymmentä prosenttia.
Heidän osuus on hurjassa kasvussa, kolmeenkymmeneen prosenttiin arvioidaan päästävän neljäkymmenluvulla.
Niihin aikoihin valkoisten osuus putoaa puoleen.
Mustia on nyt alle viisitoista prosenttia.
Miamissa kehityksen huomaa sokeakin kepillään,
tai siellä on jo saavutettu maan keskiverto
reippaassa etuajassa; kaupungin asukkaista
kuutisenkymmentä prosenttia on ulkomailla syntyneitä.
Kuutisenkymmentä prosenttia miamilaisista on latinoja,
mustia ja valkoisia molempia noin
kaksikymmentä prosenttia.
Täällä seitsemänkymmentä prosenttia puhuu espanjaa,
kaksikymmentäviisi prosenttia englantia.
Milteimpä kummeksuu kun kuulee englantia ja
muutenkin valkoiselta ihonväriltä tuntuvat neliöt vähenevän.
Kohta heille on jossain maata vain pari aaria,
siellä pari baaria jossa aika kuluu tuijotellen samovaaria.Läheiseltä Evergladesin kansallispuistosta, suurelta
rämesuoalueelta lähtee vajaan kymmenen
kilometrin pituinen Miami -joki, ja sen Atlantiin
laskevilla haaroilla kaupunki sijaitsee.
Kuin lukuisilla täyteen rakennetuilla pienillä saarilla.
Miami Beach on virallisesti oma kaupunki, siltojen takaa löytyy varsinainen Miami,
hyvin monelle saarelle levittäytynyt suur-Miami, jossa asukkaita löytyy
viisi ja puoli miljoonaa, tehden kylästä
Usan seitsemänneksi suurimman kaupungin.
Keskustassa on puolisen miljoonaa ihmistä.
Miami Beachissa väkeä on alle satatuhatta,
hotelleja melkein pari sataa.Downtownista sillan yli etelään löytyy Brickell -kaupunginosa tai jotain sellaista,
ja siellä vasta kimallusta ja korkeita virastoja, lasiseiniä ja hotelleja ja kaikkea on.
Ja loisteliaissa, täysissä suurissa baareissa nuoria hyvännäköisiä
ihmisiä silitetyissä vaatteissa ja kultakoruissaan hyvältä ja rahalta tuoksuen.
Ja miltei kaikki valkoisia tai ainakin sinnepäin.
Olin ostanut taas kulkukortin busseihin ja Miamin metroon,
korkealla maasta kulkevaan metrojunaan, Metrorailiin.
Easycardiin voi ladata rahaa; saldon voi tarkistaa asemien
automaateista jos laskuissa menee sekaisin,
pari taalaa maksaa kertareissu.
Kätevä ja nopea, ei tarvitse kaivella kolikoita.
Muistaakseni Metrorailiin on joka tapauksessa ostettava ainakin
kertalippu, sinne ei rahaa kelpuuteta.
Keskikaupungilla pientä rundaa tekevään kumipyörävaunuun,
joka myöskin kulkee korkealla, on vapaa pääsy.
Perjantaiaamuna eivät ikkunat helisseet eikä autoja lennellyt,
satoi ja tuuli reippaasti kun Irene heilutteli helmojaan ohittaessaan
kaukaa Miamin matkalla pohjoiseen ja sisämaahan.
Vai oliko hurrikaani juuri kohdalla?
Nukkuessani se oli päässyt livahtamaan kaupunkiin,
ja sanotaanhan pyörremyrskyn silmän olevan tyyni...
Kaikkea ei tarvitse kokea itse, joka paikkaan ei tarvitse otsaansa
työntää jos vaaranmerkit ovat ilmeiset.
Jos hurrikaani olisi ollut päällä,
en tietenkään olisi sekaan ängennyt,
tuskinpa sinne olisi päässytkään.
Yllättävissä tilanteissa on syytä kuunnella
ja katsella ja toimia kuin kantaväestö.
Kaikkea pahaakin voi sattua, huono tuuri väijyä kulman takana, seuraava aamu romuttaa koko
elämän... - henkinen varautuminen niihin antaa voimaa, on hyvä olla varasuunnitelma ja vielä
hätäsuunnitelmakin, liiallinen tuudittautuminen jatkuvaan auringonpaisteeseen on vääränlaista
itseluottamusta, se tekee varomattomaksi.
Mutta reissatessa on silti nautittava joka hetkestä, kyllä ne murheet siellä kotona odottavat.
Hurrikaani Irene iskeytyi rannikolle lauantaina Pohjois-Caroliinaan.
Vaaravyöhykkeessä oleva alue oli sieltä New Yorkiin.
Floridassa nähtiin nelimetrisiä aaltoja,muuten myrskystä selvittiin melkeinpä säikähdyksellä.
Bahamasaarilla hurrikaani aiheutti suurta aineellista tuhoa, tappoi viisi ihmistä.
Itärannikolla yli kaksi miljoona ihmistä määrättiin evakkoon, myrskyn
arvioitiin vaikuttavan yli kuudenkymmenenviiden miljoonan ihmisen elämään.
Seitsemään osavaltioon annettiin hurrikaanivaroitus, kolmeen jouduttiin
julistamaan poikkeustila.
Aineellisiksi vahingoiksi arvioitiin viitisen miljardia euroa.
Kuolleita yhteensä 56, Usassa niistä 47.
Ensimmäistä kertaa New Yorkissa jouduttiin turvautumaanpakolliseen evakuointiin.
Ensimmäistä kertaa maan historiassa kaupungin joukkoliikennettä
jouduttiin sulkemaan luonnonkatastrofin vuoksi.
New Yorkin lentokentät jouduttiin sulkemaan,yli yhdeksäntuhatta lentoa peruttiin.
Sähköt olivat poikki miljoonalta kaupunkilaiselta, koko maassa
sähkökatkoksista kärsi nelisen miljoonaa ihmistä.
Ja samaan aikaan Teksasia vaivasi hurja kuumuus ja toisenlaiset
katastrofit - parissa päivässä tulipalot tuhosivat viisisataa kotia.
Perjantaipäivällä celsius nousi kolmenkymmenenviiden asteen tuntumaan. Myrsky ei enää millään
tavoin kiusannut kaupunkia. Hikiset kadut ja viileät bussit odottivat.
Savukkeet ovat kaupoissa kassan takana; sillä ei ole minuun mitään vaikutusta, muuta kuin että jono
liikkuu hitaammin. Viiniä vastaavasti löytyy sitten muiden virvokkeiden seasta runsaasti.
Polttajia näkee todella harvoin kadullakin, vaikuttaa kuin se ei oikein olisi luvallista missään.
Terveysintoilijalle jenkkikaupat saavat kestohymyn, vitamiineja, hivenaineita, kaikkea ihmeellistä
löytyy halvalla, sellaisiakin aineita joista en ollut ennen kuullutkaan; ehkäpä tuosta löytyykin selitys
moneen juttuun...
Ja kaikki ostokset kassa pakkaa pusseihin, tarvitsee vain omaa pussia kaivella.Päivisin ei ajovaloja käytetä. Ja rekisterikilpi puuttuu edestä. Aikani tuota funtsittuani päätin kysyä
asiaa poliisilta. Väänsin päälle parhaan etelävaltioiden murteen että osaisin esittää asiani jotenkuten
selväksi - ettei katsottaisi pitkään, ettei ymmärrettäisi että tulinkin tunnustamaan tekemätöntä rikosta,
laajamittaista rekisterikilpivarkautta. Lääkintänihän siitä laitettaisiin tarkkailuun.
No - sheriffit vain sanoivat että niin, näin on. Naureskelivat että jos se häiritsee
voisin ottaa yhteyttä paikallishallintoon.
Liikennekameroita ei ole, ja jos hurjastelijaa ei tunnisteta niin so what, kävi kaverilla hyvä tuuri.
Onkohan Lipposen Paavo vieraillut täällä.
Parhaimmillaan näin kaksitoista-kaistaisen moottoritien, vaikea sieltä nopeuskameran mitään olisikaan poimia.
Youtubiiin olen laittanut hienon kuvaesityksen Miamista, kannattaa katsoa.
Kaupungilta, metrosta, rannoilta... monta mielenkiintoista kuvaa kuumasta
Miamista - Miami Sexy!
Yli yhdeksän minuuttia säestettynä Miami Vice -TV-teemalla.
Niin kiehtovaa olisi jäädä Miamiin,
mutta tämäkin kaupunki oli vain yksi
pysähdys ennen varsinaista
matkan pääkohdetta,
viikon risteilyä Karibialla.
Hyppäämistä maailman suurimpaan risteilijään, Suomessa 2010
rakennettuun 361 metriä pitkään
loistolaivaan, merellä seilaavaan
kaupunkiin nimeltä
Allure of The Seas.
Falmouth, Jamaica
Matka jatkuu...
Pääsivulle Pertti Raasu perttiraasu.fi
Prinsessa Madeleine, Runoja, Merilauluja, Pornolauluja, New York - Los Angeles, Onanistin käsikirjasta,
Ryyppylauluja, Laulut, Horoskooppi, Finnjet, Kuvia meriltä I, II, Rakas poikani - kuoleman lapsi
Ilmainen! Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
Lontoo Teneriffa Nikon -valokuvauskilpailu
Jaana Aalto GOA - Ihmeellinen Intia -
Pääsivulle Allure of the seas
